Lomailin marraskuussa Havaijilla, Oahun paratiisisaarella. Reissun parhaista ja ei-niin-parhaista paloista voi lukea täältä. Reissuni kohokohtiin kuuluivat muun muassa kasvitieteellinen puutarha, Kailuan alue rantoineen sekä meriretki, jolla pääsin snorklaamaan merikilpikonnien ja delfiinien ympäröimänä (eläinten luonnollisessa tilassa aavalla merellä, niihin koskematta tai niitä vahingoittamatta, biohajoavat riuttaystävälliset aurinkorasvat pakollisena jne jne). Tässä tekstissä kerron kokemukseni Havaijin matkan parhaasta palasta, ihanasta aamustani Ho’omaluhia Botanical gardenissa.

Viimeiselle kokonaiselle päivälle olin varannut retken, jolla vierailtiin saaren itäosan hienoimmilla näköalapaikoilla. Odotin eniten näkeväni vihreitä vuorimaisemia, sellaisia maisemia mihin tv-sarja Lost sijoittuu. Ne maisemat, jotka tulee mieleen, kun miettii Havaijia. Retken alkuun kerrottiin, ettei päivän ohjelma tulekaan olemaan millaisena se meille myytiin, vaan muun muassa nämä vihreät vuorimaisemat jäisivät välistä. Olin todella pettynyt, koska muuten olisin käyttänyt viimeisen lomapäivänä tekemällä jotain muuta. (Tietysti reklamoin ja sain puolet retkimaksusta takaisin 💁🏼‍♀️) Tämä retki oli ihan mukava ja näköalapaikat olivat hienoja, mutta olen nähnyt upeita rantoja ympäri maailmaa ja nyt halusin nähdä vain Havaijille tyypillisiä maisemia.

Oahulla on tila, jossa voi vierailla juurikin tuolla Lostin ja monen muun kuten Jurassic Parkin ja Aina eka kerta -elokuvien kuvauspaikoilla, mutta tämä vaihtoehto ei kiinnostanut minua. Halusin jotain ei niin kaupallistettua, aidompaa ja, jossa voisin vierailla oman aikataulun mukaisesti. Retkiopas oli maininnut minulle kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa olisi Oahun instagramatuimmat maisemat, joten päätin lähteä viimeisenä loma-aamuna sinne.

Viimeisenä lomapäivänäni heräsin aikaisin, jotta ehtisin puutarhalle heti sen auettua kello 9. Waikikista bussimatka alueelle kesti noin 1h 20 minuuttia. Oahussa kertalippu bussiin maksaa $2,75 ja päivälippu, joka on voimassa ihan koko saarella ja rajaton määrä vaihtoja, $5,50. Todella edullista. Lippu maksetaan kuskille tasarahana käteisellä. Reitti perille löytyi ihan vain laittamalla puutarhan nimi Google mapsiin. Paluumatkaa kannattaa suunnitella etukäteen ja tallentaa paluumatkan bussivaihtoehtoja, jotta löytää takaisin Honoluluun. Alueella ei siis ole wifiä eivätkä bussiaikataulut toimi offlinessa.

Viimein perille saavuttua, ei ollut epäilystäkään olinko oikeassa paikassa vai en. Pitkän tien päässä oli upein, hulppein näky, mitä olin koskaan nähnyt. Palmupuiden reunustama tie ja tien päässä juuri se vuorimaisema, minkä halusin nähdä. Kasvitieteellisessä puutarhassa saa kulkea vapaasti asfaltoidulla tiellä autolla tai tien vartta pitkin kävellen. Ainakin kävellen sisäänpääsy oli ilmaista, mutta portilla piti kertoa mistä syystä on tulossa alueelle. Alueelle ei hyväksytä retkibusseja tai henkilöitä, joiden vierailulla on kaupalliset tarkoitukset.

Olin aivan hämmentynyt tuon maiseman vaikuttavuudesta ja sanoin vanhemmalle vartijaherralle, että eikö maisema olekin uskomaton. Herra tiuskaisi minulle äkäiseen sävyyn ”etkö osaa lukea?!” ja osoitti tien varressa olevaa kylttiä. Kylttiä, joka kertoi, että alueella oli kuvien ottaminen kielletty 😂 kyltissä myös kiellettiin tielle pysähtyminen autolla ja seisominen tiellä. Ilonpilaajat. Maisema oli kaikkein hienoimillaan juuri siinä, missä vartija seisoi, joten jouduin ottamaan kuvat salaa..

Päästyäni pois tuon valvovan silmän alta pystyinkin ottamaan kuvia rauhassa, ihan vaikka keskellä tietä, sillä alueella ei ollut ketään. Kello oli vasta yhdeksän ja yöllisen vesisateen jäljiltä tie ja ilma olivat kosteat, aurinko lämmitti juuri sopivasti, mutta suurimmaksi osaksi sai kävellä varjossa. Tämä oli niin miellyttävää, siis kaikki tässä kokemuksessa. Se miltä se näytti, mutta myös miltä se tuntui, kuulosti ja tuoksui. Olin yksin viidakon ympäröimänä ja tunsin aitoa rauhallista onnellisuutta.

Käveleskelin tuota mutkittelevaa tietä eteenpäin reilun tunnin ajan, kunnes onnellisuuteni sai pienen murehtimissärön. Tajusin, että tunnin aikana vastaan on tullut vain ehkä viisi autoa ja kolme lenkkeilijää, joista kaikki olivat mahtavia ja tervehtivät jalankulkijaa/vastaantulijaa. En pelännyt, että tuolla viidakon uumenissa olisi ollut pelottavia ötököitä tai villieläimiä, sillä tiesin, että niitä ei Havaijilla ole. Yhtäkkiä aloin kuitenkin luoda päässäni mielikuvitushirviötä viidakossa asuvasta villi-ihmisestä, moottorisahamurhaajasta tai mistä lie ja tajusin, että jos jotain tapahtuisi, kukaan ei voisi auttaa minua tai tietäisi edes missä olen. Totta puhuen, jopa piilotin tässä vaiheessa sen $5,50 maksaneen bussilipun mekon taskuun siltä varalta, jos tuo viidakon rosvo veisi laukkuni. Sama se kännykälle tai rahoille, mutta kunhan pääsisin takaisin Honoluluun 😂 eli päätin kääntyä takaisin.

Takaisin kulkiessa pysähdyin myös puutarhan vierailukeskuksella, jossa sai täyttää vesipullon (Oahulla ei tarvitse ostaa pullovettä, vaan JOKA paikassa on juomapisteitä ja vesipullon täyttöpisteitä), käydä vessassa, lukea alueen kasvistosta, historiasta ja toiminnasta. Kävellessä takaisin tien alkuun liikenne oli jo vilkkaampaa enkä enää pelännyt. Useat autot myös pysähtyivät kysymään haluaisinko kyydin tien alkuun. Halusin kuitenkin nauttia vielä tuosta täydellisestä paikasta, ennen kuin palaisin Waikikin hulinaan ja lähtisin illalla kotimatkalle.

Varmasti sanomattakin on selvää, että olen iloinen, että päätin jaksaa taittaa tuon pitkän bussimatkan tämän takia. Aluksi epäröin, mutta hyvä, että lähdin, sillä tämä ehdottomasti kruunasi koko matkani. Tietysti tämäkin olisi helpompaa ja nopeampaa vuokra-autolla, mutta täysin mahdollista myös julkisilla kulkuvälineillä. Löysin myös tieni takaisin Honoluluun helposti, sillä olin katsonut etukäteen google mapsista milloin busseja lähtee takaisinpäin.

Tämä rentouttava, rauhoittava aamureippailu todellakin teki minut hyvin onnelliseksi ja oli kirsikkana kakun päälle tälle muutenkin 5/5 pisteet saavalle unelmalomalle.

-Annuliina