Unelmien paratiisiloma Malediiveilla

Olen haaveillut Malediivien matkasta niin kauan kuin muistan. Olen kuitenkin ajatellut, että tämän unelmaloman toteutan sitten joskus häämatkana. Eipä näy miestä, jonka kanssa voisi matkaa suunnitella, ja koska elämä on tässä ja nyt, niin päätin toteuttaa unelmani nyt elokuussa 2022.

Malediivit kesällä, Meeru island resort & spa kokemuksia

Monet tutut laittoi matkan jälkeen viestiä, että paljonko matka Malediiveille maksoi, ja vastaan tähänkin tässä postauksessa. En tehnyt hetken mielijohteesta päätöstä ostaa Malediivien matka, vaan aloitin reissusuunnittelut Euroopan kohteista. Rankan kevään ja alkukesän jälkeen halusin viettää loman erinomaisessa hotellissa, kauniissa maisemissa totaalisesti rentoutuen ja syöden hyvin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että kriteerini täyttävä matka Välimerellä kustantaisi yksin matkustaessa yli 1000 euroa, matkan aikana kuluisi varmasti toinen mokoma, joten nostin matkanbudjettini 2000 euroon. No, kohta katsoin jo 4000 euron matkoja. 😂 Eihän siinä nyt niin isoa eroa enää ollut meneekö tonni, kaksi vai neljä… 😂 Ainakaan, kun ottaa huomioon, mitä rahalla saa. 🤷🏼‍♀️ En kuitenkaan lopulta lähtenyt reissuun yksin, vaan pyysin mukaan äitini. Äitin kanssa reissattiin ensimmäistä kertaa kahdestaan ja reissuseurahan oli mitä parhain.

Ostimme matkan Tjäreborgin kautta, mutta kohteessa ei ollut Tjäreborgin henkilökuntaa. Pakettiin kuului lennot Istanbulin kautta Turkish Airlinesilla (sis. kaikki ruuat ja juomat sekä 40 kg matkatavaraa), seitsemän yön majoitus Meeru Island Resort and Spa -hotellissa, 86-neliöisessä veden päälle rakennetussa Jacuzzi Over Water Villassa, lentokenttäkuljetukset veneellä ja All Inclusive Plus -paketti, johon sisältyi kaikki ruuat, juomat, minibar, retkiä ja urheiluaktiviteetteja. Malediivien matkan hinta oli elokuussa, eli low seasonilla, 3260 euroa per henkilö. Onhan tuo iso summa viikon lomamatkasta, mutta rahaa ei kulunut matkan aikana oikeastaan ollenkaan. Malediiveillekin on edullisempaa matkustaa sesongin ulkopuolella, sillä tammikuussa saman setin hinta olisi noin 2000 euroa korkeampi.

Matkustusaika Suomesta Istanbulin kautta Malediivien pääkaupunkiin Maleen oli noin 15 tuntia. Kun yölennon lopulla avasin ikkunaluukun, tuntui kuin olisin yön aikana siirtynyt toiseen maailmaan. Näkymä oli aivan uskomaton.

Malediivit, maisema lentokoneesta

Lentokentällä meitä oli vastassa hotellin edustaja, joka ohjasi meidät täyttämään erilaisia lomakkeita. Lentokentällä ja myöhemmin hotellilla meidän piti allekirjoittaa ainakin neljä erilaista paperia, joissa hyväksyimme resortin koronasäännöt ja vapautimme hotellin kaikesta vastuusta, jos meille tapahtuu jotain. 😅 Kentältä meidät ohjattiin veneeseen, joka vei meidät ja noin 10 muuta seuruetta saarelle. Meeru Island sijaitsee vain tunnin venematkan päässä Malen lentokentältä, ja veneestäkin maisemat olivat aivan mielettömät. Päivä oli aurinkoinen ja merivesi oli niin täydellisen kirkasta ja turkoosia.

Maldives Malediivit Meeru Island Resort and Spa

Tunnin venematkan jälkeen saavuimme kohteeseen, oikealle paratiisisaarelle. Hotellin ystävällinen host tuli meitä veneelle vastaan ja saatteli meidät respaan. Vastaanottorakennuksen edustalla henkilökunta soitti rumpuja ja lauloi toivottaen meidät tervetulleeksi. Vastaanotossa meille tarjoiltiin kosteat pyyhkeet ja lasillinen jääteetä. Palvelu Meeru Island Resort and Spassa oli koko matkan ajan ensiluokkaista. Respasta matka jatkui golfauton kuljettamana bungalowille.

Meeru Island Resort and Spa, Jacuzzi Over Water Villa

Alusta asti oli selvää, että, jos Malediiveille lähden, tulen yöpymään meren päälle rakennetussa bungalowissa. Minulle tämä oli sellainen kokemus, joka olisi Malediiveilla koettava. Toki kyseessä oli kallein huoneluokka, mutta ehdottomasti joka pennin arvoinen. Huvilassa oli makuu/olohuone, pukeutumishuone ja suuri kylpyhuone, johon yhdistyi umpinainen terassi, jossa oli poreamme ja aurinkotuolit. Makuuhuoneesta oli käynti toiselle terassille, jossa oli myös aurinkotuolit sekä portaat suoraan mereen. Ei näin upeaa takapihaa ole missään. Omalta terassilta pystyi hämmästelemään myös ohi uivia mereneläviä, kuten hai ja rausku. 😅

Maldives Meeru Island Over Water Villa

Mitkään sanat ei vaan riitä hehkuttamaan, kuinka täydellinen matka oli. Meeru Island oli paratiisi. Kyseessä ei ollut niinkään häämatkailijoiden kohde, vaan enemmän saarella oli perheitä, joten sovin itsekin hyvin joukkoon, kun olin matkalla äitini kanssa. 😁 Ylipäätään elokuussa kohde oli hyvin rauhallinen, ja ehdottomasti Malediiveille voi matkustaa myös kesällä, vaikka onkin sadekausi. Teen vielä toisen postauksen, jossa kerron tarkemmin Meeru Island Resort and Spasta. Saari oli reilun kilometrin pitkä ja puolikilometriä leveä, ja siellä oli useita ravintoloita, kaksi uima-allasaluetta, spa, tennis-, jalkapallo-, lentopallo- ja golfkentät, kuntosali, sukelluskeskus ja tietysti ne uskomattoman upeat, valkohiekkaiset paratiisirannat.

Malediivit over water villas

Malediivit, Meeru Island Resort and Spa

Malediivit, palmu ja keinu

Malediivit, Meeru Island Resort and Spa, beach

Malediivit, palmu

Tämä oli oikea löhöloma, eikä juurikaan tehty muuta kuin vietettiin aikaa rannalla, meressä ja ravintoloissa. Meille Malediivit tarjosi juuri sitä, mitä sieltä lähdettiin hakemaan – täydellistä rentoutumista uskomattoman kauniissa maisemissa. En unohda tätä matkaa koskaan. 😍

-Annuliina

3 kommenttia artikkeliin ”Unelmien paratiisiloma Malediiveilla

  1. Kuulostaa upealta! Oltiin myös Malediiveilla aiemmin tänä vuonna, niin ikään ensimmäistä kertaa. Meren päälle rakennettu bungalow on kuitenkin meiltä vielä kokematta, me keskityttiin Malediiveilla lähinnä snorklailuun. Mutta olihan ne maisemat ihan käsittämättömiä, joita ei muualla kyllä pääse kokemaan.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.