Peruuntuiko sinunkin varaama matka tältä keväältä? Tulevatkin matkat todennäköisesti peruuntuvat ja kyllähän se harmittaa. Alkaako kotona oleminen tuntua yksinäiseltä ja kaipaat ihmisiä? Sama täällä, joten päätin muistella asiaa, joka poistaisi niin matkakuumetta kuin ihmisikävää: kanssamatkustajia. Kun aika alkaa kultaamaan muistot matkailijoista ja se salainen ihmisvihan liekki alkaa sammua, voi tämä teksti palauttaa sinut takaisin todellisuuteen ja muistamaan kuinka rasittavaa matkustaminen ja kanssamatkustajat voivat olla 😉

Joitain vuosia sitten olin matkustanut Antalyasta Istanbuliin, sieltä Tukholmaan ja vihdoin olin matkalla Helsinkiin. Tätä seuraisi vielä muutama tunti odottelua Helsinki-Vantaalla ennen jatkolentoa Rovaniemelle. Rättiväsyneenä, heti turvavyön merkkivalon sammumisen jälkeen laskin istuimeni selkänojaa alas päin. Kuvittelin ottavani pienet päiväunet, mutta takanani istuva ruotsalaisherra oli eri mieltä. Mies löi selkänojaani, nousi seisomaan, repi minua hiuksista ja vaihtoi paikkaa. 😂

Olen lentänyt paljon ja melko usein olen pitkilläkin lennoilla onnistunut saamaan koko penkkirivin itselleni. En kuitenkaan aina. Varsin usein vieruskaveriksi on sattunut melko mielenkiintoisia tyyppejä. Mainio opintomatka Dublinista sai ällöttävän päätöksen, kun lennolla sain vieruskaveriksi erikoisen liettualaismiehen. Tämän hieman humalaisen miehen kädet olivat täynnä syyliä ja hän koski minuun käsillään useampaan kertaan. En ymmärtänyt hänen englantiaan, joten hän halusi, että opetan hänet puhumaan suomea. Lisäksi hän lainasi kynääni, mutta sattuneesta syystä en tahtonut kynääni takaisin.

Lennoilla itkevät lapset eivät juurikaan häiritse minua, ainakaan enää. Työskentely lentoemäntänä auttoi siihen, etten enää ärsyynny lapsen itkusta lentokoneessa. Aikuisen itku on sitten asia erikseen. Kerran kotimaan lennolla vieressäni istui pahasti lentopelkoinen nainen, joka huusi koko lennon ajan ”ME KUOLLAAN, ME KUOLLAAN”. Hän piti huutamisesta tauon drinkin tilaamisen ajan ja jatkoi ”ME KUOLLAAN!” 😅

En myöskään unohda koskaan sitä vieressäni istunutta tanskalaispoikaa, joka lennolla puri kynsiään ja sylki kynnet lattialle. Kun kynnet oli purtu, hän alkoi jyrsiä rystysiään. Tiukkaa teki, etten tiuskaissut hänelle ja pyytänyt lopettamaan.

Kööpenhamina-Kairo -lennolla oli mies, joka oli käsiraudoissa tai hänen kädet oli muuten selän taakse sidottuna. Hänen molemmin puolin käveli poliisit, tai vastaavat turvahenkilöt. Mies huusi niin hemmetisti kävellessään matkustamon läpi ja vielä paikalleen päästyään. Itse asiassa hän huusi koko lennon ajan, ja vain yhtä lausetta ”allahu akbar” tuhansia kertoja. Olin aiemmin samana päivänä eronnut poikaystävästäni, hyvästellyt perheeni, muuttanut pois Suomesta ja lähtenyt kohti ensimmäistä matkaopaskohdettani Egyptiä. Olin siis henkisesti sekavassa tilassa jo valmiiksi ja sitten tämä huutava kanssamatkustaja. En silloin tiennyt tuon lauseen merkitystä ja siinä hetkessä ainoa kuvitelmani oli, että tuo henkilö aikoo räjäyttää lentokoneen. 😅 Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Eikä nämä lentomatkustamisesta epämukavaa tekevät vieruskaverit ole aina miehiä. Lennolla Frankfurtista San Franciscoon vieressäni istui todella flunssainen nainen. Olin matkalla kuuden päivän lomalle Havaijille, unelmalomalleni ja nyt ei ollut varaa tulla kipeäksi. Koko 10 tunnin lennon ajan nainen yski, niisti ja aivasteli. Lisäksi hän käänsi ilmatuulettimen täysille ja kohdisti sen niin, että minulle tuli todella kylmä. Jossain vaiheessa tuo räkiminen kävi sietämättömäksi ja vilkaisin naista vihaisimmalla ilmeellä, jonka osaan. Nainen alkoi itkeä. 😂 Ja minulle tuli huono omatunto. Lopulta vähät välitin naisen räkäisyydestä ja hain hänelle nenäliinoja, vettä ja lääkettä ja yritin vain tehdä hänen olonsa mahdollisimman mukavaksi. 😅 Muistutin kyllä häntä, ettei koskaan kannata lentää flunssassa… 🙂

Paluulennolla Honolulu-Vancouver -välillä vieressäni istui kanadalaisnainen, joka arvosteli minulle jokaista ohikulkevaa matkustajaa. ”Näitkö mitä tuo teki?” ”Näitkö miten tuo laittoi laukkunsa tälle kohdalle, vaikka istuu taaempana?” Aluksi vastailin hänelle, mutta sitten laitoin kuulokkeet korviin.

Kun kone lähti liikkeelle, vaihdoin kuulokkeet korvatulppiin ja aloin nukkua. Edessä oli yli 30 tuntia matkustamista ja ensimmäinen kuuden tunnin yölento oli parhain mahdollisuuteni saada unta. Minulla oli silmälaput, korvatulpat, niskatyyny ja peitto päällä. Ei varmasti ollut kenellekään epäselvää, että nukuin. Tietysti olin laittanut turvavyön peiton päältä kiinni, sillä jos turvavyön merkkivalo sytytetään, ei matkustamohenkilökunnan tarvitse herättää minua, kun näkevät, että minulla on jo vyö kiinni. Olin vihdoin onnistunut nukahtamaan, kun kuulin unen läpi turvavyön merkkivalon äänen. Jatkoin uniani eikä matkustamohenkilökunta herättänyt minua. Kuitenkin vieressäni istuva nainen alkoi tökkiä minua olkapäähän, heräsin, nostin silmälappua ylös ja rouva sanoi ”seatbelt sign is on” 🤦‍♀️😂 Kiitos tiedosta, se siitä nukkumisesta.

Uskomattomin vieruskaveri on ollut Dominikaanisen tasavallan lennolla. Lentoaika oli yli 11 tuntia ja olin suunnitellut nukkuvani suurimman osan ajasta. Viime hetkeen asti elättelin toivoa, että saisin istua yksin, kun viereiselle paikalle astelikin selvästi humaltunut mies. Ei niin humalainen, ettei häntä voisi koneeseen päästää, mutta sen verran, että tiesin tästä tulevan pitkä lentomatka. En kuitenkaan voinut kuvitellakaan kuinka pitkä 😂

Tämä herra ei jättänyt minua hetkeksikään rauhaan. Hän puhui taukoamatta ja vaikka yritin katsoa elokuvaa tai yritin nukkua, hän tökki minua saadakseen huomioni, jotta voisi kertoa asiansa. Hän tilasi koko ajan lisää juotavaa (onneksi välillä minullekin 😆) ja selitti minulle koko elämäntarinansa. Jossain vaiheessa olin niin väsynyt, että pyysin hetken rauhaa, jotta voisin torkahtaa. Juuri, kun olin nukahtamassa tämä herrasmies herätti minut kysyäkseen onko minulla tarpeeksi hyvin peitto päällä. 😂 Lisäksi hän laittoi kätensä reidelleni. 😅 Tällöin mietin voisinko pyytää matkustamohenkilökunnalta paikan vaihtoa, mutta tiesin koneen olevan aivan täynnä. Siirsin miehen käden pois ja loppulennon ajan esitin nukkuvani niin sikeästi, etten muka kuullut hänen herätysyrityksiään.

Nyt, kun tarkemmin miettii, niin rakastan olla matkoilla, mutta inhoan matkustamista. 😄 Matkustaminen olisi varmasti mukavempaa, jos minulla olisi varaa valita suorat lentoyhteydet ja bisnesluokka. Tai oikeastaan, mielellään yksityiskone. Mutta ei ole, joten turistiluokkaan on tyydyttävä. Ja kiitos matkustusrajoitusten, nyt ei tarvitse matkustaa ollenkaan.

Kun sinäkin nyt tarkemmin mietit, niin eikö olekin ihanaa olla matkustamatta ja vain nauttia kotona omasta seurasta? 😆🤷‍♀️

-Annuliina