
Taas tuli matkailtua kotimaassa! Tänä kesänä olen tutustunut paremmin kotikaupunkiini Helsinkiin sekä sen lähiympäristöön, vietin viikon Rovaniemellä, yövyin yhden yön järvellä kelluvassa lasi-iglussa Ranualla ja edellisenä viikonloppuna kävin puistomatkalla Kotkassa. Kesän aiemmista matkoista kotimaassa voit lukea täältä. Tällä kertaa suuntasin viikonlopuksi ystäväni luo Turkuun, josta teimme päiväreissun Naantalin auringon alle.

Näin sitä taas huomaa eläneensä, kun uuden viikon pääsee aloittamaan matkatavaravakuutuksen vahinkoilmoitusta täyttämällä. Viikonloppureissu Suomen ihanimpaan kaupunkiin Turkuun ja aurinkoisimpaan kaupunkiin Naantaliin oli todella onnistunut. Jos siis ei oteta huomioon uuden puhelimeni rikkoutumista ja sitä mustekynää, joka levisi laukkuuni pilaten muun muassa laukun lisäksi lempihameeni. Tai no, hameen sain jo lähes puhtaaksi sappisaippuan ja konepesun avulla, mutta fiksuna tyttönä päätin vielä sen milli x milli tahran pestä kynsilakanpoistoaineella. Nyt farkkuhameessa on valtava valkoinen läiskä, jonka keskellä uudelleen levinnyttä mustekynää. Hyvin meni tämäkin. 😅
No, puhelimen saa korjattua ja uuden hameen netistä. Ja nämä sähellykset oikeasti tapahtuivat jo reissuni ensimmäisen tunnin aikana, joten loppureissu menikin aivan onnistuneesti. Jos siis ei lasketa ”yhille” lähtemisen vaihtumista kymmeneen ja sitä, että tuntui hyvältä idealta pysähtyä vielä aamuyöllä kotimatkalla yhteen baariin juomaan drinkit ja fisut. Ja tässä vaiheessa edelleen uskoteltiin itsellemme heräävämme kyllä aamulla yhdeksältä reippaina Naantaliin. Juujuu. 🙄😂

Ilta Turussa oli joka tapauksessa hauska ja aloitimme illan syömällä Nooa-nimisessä ravintolassa Aurajoen rannassa. Ravintola oli viihtyisä ja kattoterassilla oli kaunis jokimaisema. Päivän kala -annos oli erinomaista ja palvelu ystävällistä, iloista ja tehokasta. Eli tämä ravintola oli ihan nappivalinta!


Nooasta jatkoimme iltaa kierrellen eri ravintoloiden ja baarien terasseja. Ja terassivalikoima on kyllä Turussa todella laaja! Toki tänä kesänä Helsinkiinkin on tullut suurempia terasseja ja valtava terassialue Senaatintorille, mutta ainakin aiempina kesinä on saanut nähdä todella vaivaa löytääkseen keskustasta perjantai-iltapäivänä viihtyisän terassin, jossa olisi tilaa ja vielä aurinkokin paistaisi. Turussa taas tämmöisiä viihtyisiä, aurinkoisia terasseja, joissa oli porukkaa, mutta silti tilaa, tuntui olevan loputtomasti.



Seuraavana aamuna, kunhan edellisen illan riennoista selvisimme, lähdimme bussilla Naantaliin. Turussahan on maailman helpointa kulkea linja-autolla, kun ei ole mitään vyöhykkeitä ja samalla Turun päivälipulla pääsee Naantaliin asti. Edellisen kerran olin Naantalissa ehkä ala-asteen kolmannella tai neljännellä luokalla, joten minulla ei ollut kaupungista minkäänlaisia muistikuvia. Ja olihan Naantalin vanha kaupunki ja satama viihtyisiä alueita. Vanhassa kaupungissa oli rauhallista, kun ihmiset olivat pakkautuneet sataman alueelle, mutta ei sielläkään ollut liian ruuhkaista. Alueella oli runsaasti ravintoloita, kahviloita ja erilaisia myymälöitä, taustalla soi iloista musiikkia ja ihmiset olivat hyväntuulisia.


Olimme ostaneet jo ennakkoon liput Höyrylaiva Ukkopekalle, jotta pääsisin tutustumaan myös tuohon Naantalin ja Turun väliseen kauniiseen saaristoon. Tätä kahden tunnin risteilyä Ukkopekalla voin ehdottomasti suositella. Laiva kulkee siis Turku-Naantali-Turku -väliä ja yhdensuuntainen lippu maksoi 24 euroa, menopaluu olisi ollut 29 euroa. Mielestäni yksi matka oli kuitenkin riittävästi. Laivalla oli suuri kansi, jossa oli runsaasti istumapaikkoja ja hyvin pystyi pitämään turvavälit kanssamatkustajiin.

Rakastan merta ja tasaisesti kulkevan laivan kannella auringosta nauttiminen on minulle mieluisin tapa viettää kesäpäivää. Tämä höyrylaivaristeily oli juurikin sitä! Ukkopekalla oli mahdollisuus syödä myös lounas, joka vaikutti kyllä ihan hyvältä, sillä tarjolla oli kalaa, kanaa, kasviksia ja uusia perunoita. Me jätimme tällä kertaa lounaan väliin, koska olimme jo päättäneet tilata heti laivamatkan jälkeen Pub Niskasta ahvenanmaalaiset peltileivät, eli pitsat. Mutta siis tämä risteily itsessään oli ihana. Sää oli täydellinen, maisemat laivalta olivat kauniit ja opastuskuulutuksia oli juuri sopivasti ja ne olivat mielenkiintoisia.



Takaisin Turkuun palattua palasimme kaverini luo samaan aikaan Wolt-kuskin kanssa, joka toi meille nuo herkulliset Pub Niskan pitsat. Tiedän, että näitä herkkupitsoja saisi nykyään myös Helsingistä, mutta sijainti Katajanokalla on tuntunut liian kaukaiselta..😅

Ennen kotimatkaani kävimme vielä ihailemassa Turun linnaa. Myös Turun linnassa olen vieraillut kerran aiemmin, mutta siitäkin on jo noin 20 vuotta. Ja onhan tuo linna vaikuttava rakennus ja sen edustalla on kaunis puistoalue.

Turku, Naantali ja tietysti hyvän ystävän vallattoman hauska seura antoivat taas energiaa uuteen viikkoon. Tähän viikon alkuun onkin kuulunut muutakin jännittävää kuin vahinkoilmoituksen tekeminen. Allekirjoitin nimittäin vuokrasopimuksen uuteen asuntoon ja irtisanoin sopimuksen nykyisestä asunnostani, ensimmäisestä Helsinki-kodistani, jossa olen viihtynyt yli kolmen vuoden ajan. Nykyinen asuntoni on ollut varsin mukava koti, mutta on viime aikoina alkanut tuntua liian ahtaalta, kuumalta ja meluisalta. Lisäksi olen haaveillut upouudessa asunnossa asumisesta siitä lähtien, kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni vuonna 2011 ja jouduin jynssäämään (tai siis katsomaan, kun äitini ja siskoni jynssäsi😂) monta tuntia edellisen asukkaan sotkuja. Todellisuudessa siitä lähtien asuntoni ovat olleet aina vain vanhempia, vanhojen talojen ongelmien kanssa. Mutta vihdoin ensi kuussa pääsen muuttamaan täydelliseen, uuteen asuntooni, jossa ei ole edellisen asukkaan likoja tai vanhalle talolle tyypillisiä ongelmia, kuten sokeritoukkia tai olematonta äänieristystä. Mainitsinko jo, että uudessa kodissani on vaatehuone, lasitettu parveke ja mikä parasta: koneellinen ilmanvaihto 🤩 Niin ihanaa ja jännittävää!
Olen niin innoissani, että tästä viikosta ei voi tulla muuta kuin erinomainen! 💕
-Annuliina