Hyvää vappua! 🎉 Minulle vappu on myös merkkipäivä: olen ollut tänään kolme vuotta helsinkiläinen. Lisäksi tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun valmistuin lentoemäntäkurssilta.

Pystyn seuraamaan muun muassa mitä tekstejä lukijat sivuillani avaavat, miltä sivustolta he blogiini löysivät ja, jos tulivat Googlen tai muun hakukoneen kautta, mitä hakusanaa he käyttivät. Lentoemäntä-aiheiset tekstini ovat tämän vastasyntyneen blogin luetuimpia tekstejä ja päivittäin joku löytää niitä lukemaan. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska tällä hetkellä lentoyhtiöt vain lomauttavat ja irtisanovat työntekijöitä, joten en tiedä kuinka pian yksikään lentoyhtiö pystyy rekryämään uutta henkilökuntaa. Siitä huolimatta blogiini päädytään googlaamalla esimerkiksi lentoemännän työaikoja, palkkaa tai migreeniä. Ehkä lentoemännän työ vain herättää mielenkiintoa ja jotkut pitävät sitä edelleen jotenkin jännittävänä tai kiinnostavana ammattina. Kuten mummini, joka vuosi sitten 90-vuotissyntymäpäiväjuhlissaan esitteli minut kaikille ystävilleen ”suvun ensimmäisenä lentoemäntänä”. 😂
Näistä hakusanoista sain idean seuraavaan blogipostaukseen. Aiemmin kirjoitin tekstin ”Onko minusta lentoemännäksi?” niistä aiheista, joita itse googlettelin ennen kurssille osallistumista. Tässä tekstissä vastailen oman kokemukseni kautta niihin kysymyksiin, joita ihmiset kyselevät lentoemännän työstä keskustelupalstoilla.
En tiedä lentoemäntänä toimimisesta kaikkea ja työkokemusta on vain yhdestä lentoyhtiöstä. En tee enää lentoemännän työtä enkä ole ilmailualan konkari, vaan minulla on kokemusta vain yhden kesätyön verran. Pystyn silti oman ja ystävieni kokemuksen kautta vastaamaan joihinkin näihin keskustelupalstojen ihmettelyihin ja harhaluuloihin. Keskustelupalstoillehan ihmiset voivat kirjoittaa mitä tahansa eivätkä he välttämättä kysele näitä kysymyksiä tosissaan, mutta mielestäni osa löytämistäni ihmettelyistä oli niin hulvattomia, että ne ansaitsevat vastauksen joka tapauksessa. 😄 Off we go!
1. ”Kannattaako 32-vuotiaan enää hakeutua matkustamohenkilökunnan koulutukseen, vaikka taustalla olisikin toimenkuvaan sopivaa työkokemusta ja soveltuva koulutus? Olenko auttamattomasti liian vanha?”
2. ”Onko lentoemäntäkurssille yläikärajaa?”
😆 32-vuotias ei todellakaan ole liian vanha. Minun vanhin kurssikaverini oli yli 60-vuotias. Tosin hän oli toiminut lentoemäntänä jo vuosikymmenet. 😄 Itse osallistuin kurssille 27-vuotiaana ja olin yksi nuorimmista. Suurin osa kurssikavereistani oli 38-49-vuotiaita. Eli yläikärajaa ei todellakaan ole, ainakaan kaikilla lentoyhtiöillä. Useimmilla lentoyhtiöillä alaikärajana on täysi-ikäisyys, mikä on omasta mielestäni liian alhainen ikäraja.
3. ”Elikkäs tietääkö kukaan kuinka onnistuu lentoemännän ammatissa toimiminen muualta kuin pääkaupunkiseudulta käsin?”
Oma auto ainakin auttaa asiaa. Pääkaupunkiseudulla asuminen ei todellakaan ole välttämättömyys. Tunnen lentoemäntiä, jotka kulkevat töihin Rovaniemeltä, Oulusta, Muhokselta, Tampereelta, Lappeenrannasta, Karjaalta, Lahdesta ja Turusta. Finnairin emännät, jotka asuvat Rovaniemellä tai Oulussa (tai vaikka Sveitsissä) hyödyntävät henkilökuntahintaisia lentoippuja töihin kulkiessaan ja muut näistä kulkevat töihin omalla autolla. Osalla on myös joku majoittumismahdollisuus pk-seudulla. Haasteellisempia muualla asuville ovat päivystysvuorot, jolloin töihin voidaan kutsua yhtiöstä riippuen 60-90 minuutin varoitusajalla, eli silloin muualla asuvan tulee huolehtia olevansa jossain, mistä pääsee työpaikalle tuossa ajassa.
4. ”Lentoemännän pituus?”
5. ”Ilmeisesti koskaan ei ole missään sanottu, miltä lentoemännän pitää näyttää, mutta minulle on jäänyt sellainen kuva, että sen lisäksi että olet normaalipituinen ja vartaloinen, sinulla pitää olla pitkät vaaleat hiukset, helmikorvakorut ja kiva rusketus. Olen lentänyt useilla lentoyhtiöllä ja en muista koskaan kohdanneeni lentoemäntää, jolla olisi esimerkiksi lyhyet tummat hiukset.”
😂😂 Ehkä et ole lentänyt sittenkään niin kovin monella lentoyhtiöllä.. Lentoemännän tulee olla siisti ja perusterve. Ei tarvitse olla ruskettunut tai korvakoruja. Hiukset saavat olla tummat tai vaaleat, kunhan ovat ”luonnollisen väriset”. Hiusten pituudella ei ole väliä, mutta pituus vaikuttaa siihen, miten hiukset kiinnitetään. Meillä oli sääntö, että alle olkapäiden pituiset hiukset saivat olla auki, sitä pidemmät kiinni. Jos poninhännällä hiusten pituus oli yli 20 cm, hiukset piti letittää ja jos pituutta oli yli 30 cm ne piti laittaa nutturalle.
Joillain lentoyhtiöillä, esimerkiksi Finskillä on ainakin jossain vaiheessa vaadittu myös normaalipainoa. Useimmat lentoyhtiöt eivät tarkista painoindeksiäsi, kunhan on sen kokoinen, että pystyy työtehtävistä suoriutumaan. Pituuteen sen sijaan on rajoituksia. Lentoyhtiö, jossa työskentelin oli pituuden alarajana 162 cm. Osalla yhtiöistä raja on 160 tai 165 cm. Ainakin osalla yhtiöistä on myös yläpituusrajat, esimerkiksi 190 cm. Pituusrajat ovat yhtiökohtaisia ja riippuvat lennettävistä konetyypeistä.
6. ”Kokevatko lentoemännät paljon ahdistelua? Puristelua, ehdottelua? Millaisilla lennoilla?”
😆 Varmaan aika samassa määrin kuin kuka tahansa työntekijä, joka palvelee humalaisia asiakkaita. 🙄 Sanoisin, että todella harvoin kohtasin mitään tämmöistä. Meidän lennot olivat pääasiassa lomalentoja, joissa lähes kaikki asiakkaat olivat aivan mahtavia.
7. ”Miksi lentoemännillä on pakkomielle iskeä lentokapteeni?”
😂😂 Mahtava kysymys! Jaa-a. Itse kääntäisin kysymyksen toisinpäin: miksi lentäjillä on pakkomielle iskeä lentoemäntä? 😆 Suurimmalle osalle se ei ole pakkomielle ja suurinta osaa tämmöinen kysymys ja stereotypia vain ärsyttää. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että elämässä pitää olla tavoitteita. Jos aloittaa stuertista ja jatkaa perämieheen, eikö kapteeni ole luonnollinen jatkumo? Vai onko asiakas ennen kapteenia..? 🤔 Mihin kohtaan mekaanikko ja catering-mies asettuvat tässä tavoittelussa..? No ei oikeasti.. 😂🙆♀️ Sen kuitenkin olen huomannut, että joku mies, jota päin en muuten vilkaisisikaan, saattaakin näyttää lentäjän virkapuvussa todella hyvältä. 🤷♀️👨✈️😁
8. ”Jos lentokoneesta evakuoidaan ihmisiä, tapahtuu tämä ehkä kerran/kaksi vuodessa / keskikokoinen yhtiö. Kannattaako tämän takia pitää 1-5 emäntää joka lennolla, vaikka joku kompastuisi ja katkaisisi jalkansa näissä evakuointitilanteissa? Eikö halvempaa olisi vakuuttaa?” (😂😂😂🤦♀️)
9. ”Mihin tarvitaan lentoemäntiä. En koskaan syö lentokoneessa.”
Hahah😂 aikamoinen tahti olisi, jos keskikokoiset lentoyhtiöt joutuisivat kaksi kertaa vuodessa evakuoimaan koneitaan. Matkustamohenkilökunnan läsnäolo koneessa on lakisääteistä, muistaakseni jokaista alkavaa 50 matkustajaa kohti pitää olla vähintään yksi matkustamohenkilökunnan jäsen. Matkustamohenkilökunta, eli lentoemännät ja stuertit vastaavat matkustamon turvallisuudesta. Turvallisuuteen liittyviin tehtäviin voi liittyä esimerkiksi huonosti tai uhkaavasti käyttäytyvä asiakas, sairauskohtaus, tulipalo tai vaikka pommi. Äärimmäisen epätodennäköistä, että koneessa olisi pommi, mutta matkustamohenkilökunta on koulutettu toimimaan siinäkin tilanteessa.
Kun lennolla sujuu kaikki normaalisti ja hyvin, miksei henkilökunta käyttäisi sitä aikaa hyödyksi ja pitäisi huolta myös asiakkaiden viihtyvyydestä. Tarjoilu kuuluu lähes jokaiselle lennolle, mutta todellisuudessa se on vain toissijainen tehtävä, turvallisuudesta huolehtimisen ollessa se tärkein. Matkustamohenkilökunta on koulutettu todella laajasti about kaiken mahdollisen ja mahdottoman varalle, mutta sehän on vain hyvä asia, jos lennot sujuvat aina niin hyvin, ettei nuita osaamiaan evakuointi-, ensiapu- tai palon sammutustaitoja koskaan tarvitse.

Ja sitten viimeinen kysymys!
10. ”Jos oksennan, mitä sille oksupussille pitää tehdä?”
🤣 Jos oksennat, pyydä matkustamohenkilökunnalta muovipussi, laita oksupussisi muovipussin sisään ja sulje pussi hyvin. Sitten vie oksennuspussisi itse vessan roskikseen. Älä ojenna oksennuspussia henkilökunnalle! 😅 Tätä tapahtui valitettavan usein. Meillä ei ollut lupaa käyttää hanskoja roskia kerätessä, joten tuplaihanaa, kun asiakas ojensi käteesi oksennuspussin. Tai käytetyn vaipan. Vaipatkin tulee AINA vaihtaa koneen vessassa ja käytetty vaippa jätetään muovipussissa vessan roskikseen. Vaikka koneet siivotaankin käännöillä, kannattaa silti muistaa, että joku fiksu matkustaja on voinut (ohjeistuksesta huolimatta) käyttää penkkisi pöytää apuna vauvansa kakkavaippaa vaihtaessa… 😁🤦♀️

Toivottavasti tämä selkeytti joitain mysteereitä koskien tätä mystistä ammattia 🤭😄 Aurinkoista viikonloppua! ☀️
Haluatko lukea lisää työstä lentoemäntänä? Täältä löydät muut kirjoittamani lentoemäntäaiheiset tekstit.
-Annuliina
Heh, tää oli hauska! Lentoemännän työ vaikuttaa varmasti ulkopuolisin silmin jännittävältä ja ehkä siinä on jotain glamouriakin (kun ei tiedä niistä matkustajien ojentamista vaiposta, oksupusseista ja muusta arkisesta!), joten sikäli en ihmettele, että ihmisiä löytää blogiisi niin paljon. Itseänikin kiinnostaa aina lentoemäntien kertomukset työstään, vaikken ikinä kyseisestä ammatista ole haaveillutkaan. Ja noissa keskustelupalstojen kysymyksissä on kyllä aina niin viihdyttävät muotoilut! Hyvä oivallus sisällyttää ne tekstiin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Olipa hauska teksti. 😀 kaikkea sitä ihmiset miettiikin myös sen kaiken järkevän ohella.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyväntuulen postaus. Meidän perheestä minä ja yksi lapsista alkoi oksentamaan viime lennolla. Oksupusseja ei siihen hätään ollut oikeilla paikoilla – opin kyllä seuraavalla lennolla tarkastamaan asian. Ja sitten minikokoisilla saveteilla siivottiin. Totesin miehelleni, että oltiinko me muka ekat oksentajat koskaan, kun faciliteetit niin huonot..
TykkääLiked by 1 henkilö
Ha ha… totta tuo, että ihmiset vaan näyttää paremmilta uniformussa 😉 Minulle on myös tullut tavaksi putsata pöytä ja kädensijat. Meillä oli kerran vieraita täällä Kaliforniassa kun meidän lapsille ja minulle tuli norovirus. Olimme tosi sairaita. Olimme kuitenkin tosi iloisia kun vieraamme säästyivät tältä taudilta… kunnes… kotimatkalla lentokoneessa kummipoikani alkoikin oksentamaan. Silloin ajattelin, että eipä sitä koskaan tiedä kuka sillä omalla paikalla on ennen meitä istunut.
TykkääLiked by 1 henkilö
Nauratti tuo kommentti pitääkö olla helmikorvakorut ja vaaleat hiukset 🙂 Kiva lukea lentoemännän työstä, se tuntuu ihmisiä kiinnostavan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kivasta kommentista😊🙏🏼 tuolla keskustelupalstoilla oli kyllä vaikka minkälaisia luuloja ja oletuksia 😅
TykkääTykkää
Tuo evakuointi ja siinä vaadittava nopeus on kyllä hurjaa. Olen seurannut mielenkiinnolla National Geographicin Lentoturma-ohjelmaa ja siitä oppinut mm. että jossain konetyypissä jotain eri koneluokkien välistä aukkoa piti leventää, kun jossain onnettomuudessa todettiin, että sen kapeus aiheutti pahan tulpan pahoin seurauksin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista 🙂 näinhän se on. Mekin katsottiin kurssilla noita lentotapaturmia ja vasta silloin oikeastaan täysin ymmärsin matkustamohenkilökunnan työn vaativuuden. Ja juurikin tuo vaadittava nopeus, eli joka lennolla piti tietää omat vastuutehtävät, jos jotain sattuisi.
TykkääTykkää
Aivan mahtava postaus! 😀 Hauska kuulla näitä kokemuksia lentoemännän näkökulmasta. Voin vain kuvitella mitä kaikkea sitä tuleekaan nähtyä ja koettua… 😀 Miksi ei muuten saanut käyttää hanskoja?
TykkääLiked by 1 henkilö
Haha kiitos😄🙏🏼 hanskoja ei saanut käyttää, ettei asiakkaat koe meidän pitävän heitä likaisina. 😂🤦🏼♀️
TykkääTykkää
Kiitos! Onpa mukavaa lukea asioista lentoemännän näkökulmasta. Vaikuttaa kokemusrikkaalta työltä.
TykkääLiked by 1 henkilö
😊🙏🏼
TykkääTykkää
Haaveilin joskus teininä lentoemännän ammatista. Se loppui sitten pituuteen tai siis lyhyyteen. 😁 Mun 160cm ei olisi riittänyt koulutukseen pääsyyn.
Oon lukenut noista vaippa -jutuista ennenkin. Putsaan aina pöydän desinfiointipyyhkeellä, kun istun koneessa omalle paikalle.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyvä, että putsaat pöydän! 😅👍🏻 Olin myös kuullut vaippajuttuja ennen tätä työkokemusta, mutta en voinut uskoa niitä todeksi 😁 valitettavasti totta kuitenkin oli..
TykkääTykkää
Hauskasti kirjoitettu! 🙂
Olen matkustanut aika paljon, mutta hyvin harvoin on ollut mitään häiriötilanteita. Vastaako tämä sinunkin kokemuksiasi ja onko usein jotain ylimääräistä ”härdelliä”, mitä suurin osa matkustajista ei edes tajua?
TykkääLiked by 1 henkilö
Hah, kiitos 😁 en tiedä onko mulla ollut vain huono tuuri, mutta yllättävän paljon on minun lennoilla sattunut jotain häiriötilanteita 😅 ei onneksi mitään, mistä ei olisi säikähdyksellä selvitty 🙏🏼
TykkääTykkää
😂😂 hahhah, hauska teksti!
TykkääLiked by 1 henkilö
😄 Kiitos
TykkääTykkää