Matkakohteet

Kävin ensimmäisen kerran ulkomailla perheeni kanssa vuonna 2005. Tuolloin matkustimme Santorinille kahdeksi viikoksi, ja siitä lähtien olen tehnyt joka vuosi vähintään yhden reissun. Viimeisimpinä vuosina olen matkustanut ulkomaille jo lähes joka kuukausi. Ulkomaanmatkani olen tehnyt perheen, poikaystävän ja kavereiden kanssa sekä yksin, lisäksi olen osallistunut ryhmämatkoille. Ulkomaanmatkani ovat olleet vapaa-ajanmatkoja, opinto-/koulutusmatkoja sekä työmatkoja. Olen myös asunut töiden vuoksi Egyptissä, Turkissa, Thaimaassa ja Espanjassa. Lisäksi olen ollut töissä Englannissa kuukauden ajan ja Kööpenhaminassa vietin kuukauden lentoemäntäkurssin merkeissä. Minun on siis vaikeaa nimetä itseäni miksikään tietyksi matkailijatyypiksi. Tietysti olen reissannut paljon myös kotimaassa. Rovaniemellä pyrin käymään noin 6-8 kertaa vuodessa.

Santorini 2005

En ole nähnyt maailmaa valtavasti, mutta kohtuullisesti. En ”kerää” maita, mutta pidän silti listaa kohteista, joissa olen käynyt. En kirjoita tänne kaikista kohteista, joissa olen vieraillut, vain viimeaikaisimmista ja sellaisista, joista minulla on jotain kerrottavaa.

Maat, joihin olen matkustanut:

  • Ruotsi
  • Viro
  • Latvia
  • Puola
  • Islanti
  • Tanska
  • Saksa (Berliini, Warnemünde)
  • Itävalta
  • Alankomaat
  • Ranska
  • Iso-Britannia (Jersey, Pohjois-Irlanti, Brighton, Lontoo, Oxford, Hastings, Torquay, Isle of Wight)
  • Irlanti
  • Espanja (Teneriffa, Mallorca, Menorca, Barcelona)
  • Italia (Rooma, Sorrento)
  • Vatikaani
  • Kreikka (Santorini, Kefalonia, Rodos)
  • Turkki (Antalya, Alanya, Side, Istanbul)
  • Thaimaa (Hua Hin, Phuket, PhiPhi, Koh Lanta)
  • Malesia
  • Indonesia
  • Egypti
  • Arabiemiraatit
  • Dominikaaninen tasavalta
  • Yhdysvallat (Honolulu, Los Angeles)

Tulevia matkoja: Matkailu jatkuu, kunhan tilanne sen sallii 🙂

-Annuliina


Haluatko ottaa minuun yhteyttä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.