On seuraavan Opaselämää-tarinan vuoro. Eli tarina niiltä ajoilta, kun työskentelin matkaoppaana ulkomailla. Tämä unohtumaton Opaselämää-tarina sijoittuu kevääseen 2014, jolloin työskentelin matkaoppaana Thaimaassa. Tuolloin työlaukkuni oli erittäin painava, ja oletin sen johtuvan siitä, että raahasin mukanani niin paljon tavaraa. Kauden viimeisenä työpäivänä laukustani kuitenkin löytyi jotain täysin odottamatonta.

Tämä matkaopastarina on sellainen, joka ihmeellisyydellään naurattaa minua edelleen. Useimmat kavereistani ovat varmasti kuulleet tämän tarinan, mutta kerron sen taas, sillä edelleen mietin, miten näin on oikeasti voinut tapahtua. 😄 Ja, kuten aiemmissakin Opaselämää-teksteissäni: pahoittelut kuvien huonosta laadusta. Kuvat on otettu ensimmäisellä kosketusnäyttöpuhelimellani. 😅

Matkaoppaan tuli työaikana pukeutua aina työvaatteisiin, joiden kokonaisuutta kutsuttiin univormuksi. Univormusäännöt olivat varsin tiukat sisältäen ohjeet siitä, mitä vaatekappaleita sai käyttää yhdessä, ja esimerkiksi hiukset piti olla kiinni, kynsilakan väriä ei saanut vapaasti valita eikä työvaatteiden kanssa saanut käyttää aurinkolaseja. Hotellipäivystyksille puettiin yleensä shortsit ja pikeepaita, valkoiset kengät ja laukku. Meillä oli työlaukkuna tummansininen laukku, jota pystyi halutessaan pitämään olkalaukkuna tai selkäreppuna – minä pidin sitä aina olkalaukkuna.

Naisten laukkujen sisällölle on usein naurettu lehdissä ja somessa, ja kuten monilla muillakin, myös minulla on laukussani kaikkea mahdollista. Opasaikoina työlaukku painoi kuitenkin erityisen paljon. Muistan, kun kävelin olkapää roikkuen kotoa toimistolle, kun tuo painava laukku painoi minut niin huonoon asentoon. Monesti ihmettelinkin, että miten laukkuni voi painaa niin paljon. Laukku itsessään ei ollut kevyin, ja lisäpainoa alkaa helposti tulla, kun mukana raahaa tablettia, kansiollista papereita ja esitteitä, vihkoja, kyniä, käteistä rahaa, isoa vesipulloa, meikkipussia ja mitä milloinkin.

Kun kausi oli osaltani maaliskuussa ohi, pakkasin tavaroitani matkalaukkuun. Tyhjensin myös työlaukkuni, jotta saisin senkin pakattua. Laukku painoi kuitenkin tyhjänäkin varmaan useamman kilon. Olin aivan ihmeissäni ja tutkin uudestaan laukun sisällön, mutta se oli täysin tyhjä.

Laukussahan tosiaan oli myös yksi tasku, jonne en ollut ikinä katsonut. Tasku, jonka avaamalla sai esiin repun olkahihnat ja olkalaukun sai muutettua repuksi. En ollut koskaan käyttänyt laukkua reppuna, enkä siksi ollut avannut tuota taskua. Nyt avasin taskun ja sain huomata, että laukkuni ei todellakaan ollut tyhjä.

Repun hihnojen lisäksi taskussa oli tiili. 🤯😂 Tai en tiedä tämän virallista nimitystä, mutta todella painava kivi. 😂

Tiesin heti, kuka työkavereista on tämän jäynän takana ja nauraen soitin kollegalleni kysyäkseni oliko hän laittanut laukkuuni tämän painavan kiven. Tyhmemmäksi en voinut enää itseäni tuntea, kun hän vastasi: ”Siis mitä?! Nytkö vasta löysit sen? Me laitettiin se sinne marraskuussa”. 😅

Olin siis tietämättäni kantanut laukussani tiiliskiveä lähes viiden kuukauden ajan. 😂 Uskomatonta, mutta totta.

-Annuliina