Puistomatkalla Kotkassa

Kävin ensimmäistä kertaa Kotkassa! Myönnän, että Kotka on ollut minulle lähes tuntematon paikka ja oikeastaan ainoa aiempi mielikuva Kotkasta on Aallonmurtaja-draamasarjasta, joka sijoittuu alueelle. Tänä kesänä olen kuitenkin törmännyt Kotkan-Haminan seudun matkailun mainoksiin useampaan kertaan ja päätin ottaa kaupungista enemmän selvää. Kotkan puistot näyttivät sen verran upeilta, ja koska rakastan puistoja, täytyihän minun lähteä päiväreissulle, puistomatkalle Kotkaan.

Lauantai-iltana minulle iski todellinen Suomi-kyllästyminen. Kotimaanmatkailun buumi, Riian risteily, Staycation Kämpissä, asuntoautot ja Lofootit tulevat nyt joka tuutista, ja tuntui, etten enää jaksa olla matkustamatta tai seurata, kun kaikki tutut ja tuntemattomat reissaavat vain näissä muutamissa samoissa kohteissa. Kuulun siihen porukkaan, joka kannattaa mahdollisimman tiukkoja koronarajoituksia ja todellisuudessa matkustusrajoitusten höllentäminen hirvittää minua. En ole vielä valmis matkustamaan ulkomaille, enkä edes toivoisi sen olevan vielä mahdollista. Siitä huolimatta matkakuume ja kotiahdistus ovat kovat. Haluaisin esimerkiksi Mallorcalle, Skotlantiin, Kyprokselle ja Miamiin. Gardajärvelle, Grand Canyonille ja Uuteen-Seelantiin. Ja kun mihinkään edellä mainituista en nyt pääse, ostin bussilipun Kotkaan. 😂 Jippii! 🥳🙄

Saimme siskoni kanssa luvan liittyä vanhempiemme pariskuntaloman Kotka-osuuteen ja lähdimme sunnuntaiaamuna ajamaan kohti Kotkaa. Kotkahan ei ole kaukana Helsingistä, vain reilun tunnin ajomatkan päässä. Aloitimme vierailun Sapokan vesipuistolta, mikä oli nätti alue, jossa on myös kaunis vesiputous. Reissullemme osui ihana kesäsää, mikä tuntui erityisen kivalta liian pitkään jatkuneiden pilvisten ja sateisten ilmojen jälkeen.

Kiertelimme vesipuiston alueella ottaen perheselfieitä, kunnes halusimme lähteä syömään. Aivan uskomatonta, että kiireisimmän kesälomasesongin, kotimaanmatkailun huippuaikana lähes kaikki ravintolat olivat kiinni! Oli sunnuntai ja sunnuntaityö maksaa arkea enemmän, mutta silti. Tuli semmoinen olo, ettei Kotkaan edes haluta matkailijoita. Ne pari paikkaa, jotka olivat auki myös sunnuntaina olivatkin lähes täynnä. Päädyimme syömään Amarilloon, jossa jopa pöytään ohjausta joutui odottamaan yli 15 minuuttia.

Lounaan jälkeen jatkoimme Kotkan puistokierrosta, mikä on reilun kahdeksan kilometrin mittainen kävelyreitti läpi alueen puistojen. Emme tehneet täydellistä kierrosta, mutta kävimme Sapokan vesipuiston lisäksi Mansikkalahden uimarannalla, Katariinan meripuistossa, Fuksinpuistossa ja Veistospromenadilla. Ja kaikki nämä olivat hienoja ja, jos Kotkassa päin on, kannattaa tuo puistokierros tehdä. En kuitenkaan kokenut sen olleen niin ihmeellinen ja upea, että varta vasten puistokierroksen vuoksi olisi kannattanut lähteä Kotkaan.

Katariinan meripuisto sijaitsi noin kahden kilometrin päässä keskustasta, Kotkan eteläisimmässä kärjessä. Sapokan vesipuistolta kauniin asuinalueen ja Mansikkalahden läpi kulkeva kävelyreitti Katariinan meripuistolle oli todella viihtyisä.

Katariinan meripuisto olikin vierailemistamme puistoista hienoin. Se oli meren äärellä suuri puisto- ja virkistysalue mielenkiintoisine nähtävyyksineen. Tämä puisto on varmasti lapsiperheiden unelma ja lapsille riittää runsaasti tekemistä. Eräs pikkupoika juoksikin puistossa huutaen ”tämä on paras paikka ikinä!” 😄❤️

Ankkuriluoto
Katariinan meripuistossa oli myös lampaita

Kotkan keskustassa sijaitsee parin kilometrin mittainen Veistospromenadi, joka on nykytaiteen veistospuisto. Veistospromenadilla oli kivan näköisiä taideteoksia, joista en tietenkään ymmärtänyt mitään. Kuljimme promenadia jonkin aikaa, kunnes päätimme lähteä istumaan terassille ja odottamaan Helsinkiin lähtevää bussia.

Kotkassa oli kyllä hienoja puistoja, kaunis kirkko, ja kaupunkia oli selkeästi yritetty tehdä viihtyisäksi puistojen ja nähtävyyksien avulla. Kuitenkin ravintoloiden kiinni oleminen ja saamamme sekä hidas että tyly palvelu jätti nihkeän kuvan Kotkasta matkailukohteena. Valitettavasti kaupunki ei tehnyt minuun vaikutusta, enkä koe jääneeni mistään paitsi, kun en ollut Kotkassa ennen käynyt.

Palasimme Helsinkiin bussilla, matka kesti 1h 45 min ja matka olikin varsin huvittava. 😄 Olin ostanut siskolleni ja minulle bussiliput ja varannut meille paikat. Meille tultiin kuitenkin kahdesti sanomaan, että istumme heille varatuilta paikoilla. Näytin näille muille matkustajille lippujamme, joista selvästi näkyi, että istuimme meille varatuilla, omilla paikoillamme. Syytettiin tästä vain bussifirman varausjärjestelmän virhettä kerta oli myynyt samoja paikkoja useille ihmisille. Onneksi linja-autossa oli kuitenkin reilusti tilaa, sillä jossain vaiheessa katsoin lippujamme uudestaan ja huomasin, että istumme kyllä ihan omilla paikoillamme, mutta vääränä päivänä. 😂🤦🏼‍♀️ Olin vahingossa ostanut paluulippumme väärälle päivälle, eikä kuljettajakaan ollut huomannut tätä päästäessään meidät bussiin. 😂 Hups!

-Annuliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.