Paluu matkailualalle – minä sain töitä!

Onpa vain huojentunut olo, kun vihdoin, yli kahden vuoden jälkeen voin lopettaa työhaun, sillä minä olen saanut työpaikan! 🥳 Oikean, kokoaikaisen, vakituisen työn. Vieläpä omalta alalta, eli matkailualalta. Ihanaa. 🤩 Matkani ensimmäiseen koulutusta vastaavaan työtehtävään ei ole ollut helpoin, ja tässä tekstissä kerron viimeisen parin vuoden kuvioista ja siitä, mitä pääsen seuraavaksi tekemään. 😊

Lue loppuun

Opaselämää: Miten työlaukku voi olla näin painava?

On seuraavan Opaselämää-tarinan vuoro. Eli tarina niiltä ajoilta, kun työskentelin matkaoppaana ulkomailla. Tämä unohtumaton Opaselämää-tarina sijoittuu kevääseen 2014, jolloin työskentelin matkaoppaana Thaimaassa. Tuolloin työlaukkuni oli erittäin painava, ja oletin sen johtuvan siitä, että raahasin mukanani niin paljon tavaraa. Kauden viimeisenä työpäivänä laukustani kuitenkin löytyi jotain täysin odottamatonta.

Lue loppuun

Blogin herättäminen kuulumisilla

No niin, aika herätellä taas tämä blogi henkiin. Edellisestä tekstistä on jo lähes vuosi, joten päätin aloittaa tekstillä, jossa kerron kuulumisiani. Seuraavaksi kirjoitan Madeiran matkasta, jolta palasin pari viikkoa sitten, mutta ensin kaikkea muuta, mitä on ollut meneillään kirjoitustauon aikana. 😊

Lue loppuun

Matkailualan restonomin koulutus – avasiko Haaga-Helia ovet työelämään?

Taas vaihteeksi matkailuala-aiheinen teksti ja tällä kertaa matkailualan koulutuksesta. Olen valmistunut Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta matkailualan restonomiksi kesällä 2018 ja tässä tekstissä kerron mielipiteeni restonomikoulutuksesta ja -tutkinnosta ja olenko saanut valmistumisen jälkeen koulutusta vastaavaa työtä. Haaga-Helia mainostaa avaavansa ovet työelämään, mutta tapahtuiko niin?

Lue loppuun

Talvilomakohteena Rovaniemi

Olipa ikävä tätä, kun sain herätä aikaiselle aamulennolle, vetää vaaleanpunaista matkalaukkuani ja istua lentokoneen penkissä. Näin pitkää taukoa matkustamisesta ei olekaan ollut vuosiin. Matkakohteena tosin oli nytkin vain tuttu ja turvallinen kotikaupunkini Rovaniemi, mutta tällä kertaa halusin kokea Rovaniemellä uusia juttuja ja perinteisten turistinähtävyyksien lisäksi nähdä minulle ennestään vieraita luontonähtävyyksiä.

Lue loppuun

Vihdoin oikealla lomamatkalla – matkakohteena Pasila

Lokakuu on kuukausi, jolloin reissaan aina. Silloin kesän sesonkityöt ovat loppuneet, mutta talvisesonki ei ole vielä alkanut. Viime vuosina lokakuun kohteina on olleet Havaiji, Islanti, Lontoo, Barcelona sekä Dublin ja Belfast. Oli siis itsestäänselvyys, ettei tämä vuosi tule olemaan poikkeus, vallitsevasta tilanteesta huolimatta. Mutta mikä olisi sellainen kohde, jonka tautitilanne ei olisi huonompi kuin kotona, sieltä kotiin palatessa ei pitäisi jäädä karanteeniin ja sinne riittäisi viikonloppureissu? Lisäksi kohteessa tulisi olla kiva hotelli, nähtävää, tekemistä ja hyviä ravintoloita. Kuten arvata saattaa, kohdevalikoima ei ollut kovin laaja, mutta yksi vaihtoehto nousi ylitse muiden: Pasila.

Lue loppuun