Kuten Islanti-tekstissä kerroin, en halunnut vuokrata lomani aikana autoa, koska ajattelin sen olevan liian tylsää yksin. Varasin siis pari retkeä. Alkuperäinen suunnitelmani oli tehdä vain Kultainen kierros, mutta onneksi pari päivää ennen matkaa lisäsin tämänkin retken reissuuni. Tällä Etelärannikon klassikko -retkellä pääsi näkemään ihan erinäköistä Islantia kuin seuraavan päivän Kultaisella kierroksella. Etelä-Islantiin suuntautuvalla kokopäiväretkellä vierailukohteina oli todella näyttäviä luontokohteita: vesiputouksia, jäätikkö ja mustahiekkainen ranta.
Tämän 11 tuntia kestävän kokopäiväretken ostin Get your guiden kautta, koska tämän varaussivuston kautta varatut retket kerryttävät Norwegianin lentopisteitä. Hintaa retkellä oli 86 euroa ja hinta sisälsi kuljetukset hotellilta, paikallisoppaan, tabletin ja audioguiden, mutta ei lounasta. Onneksi käytössä oli myös audioguide, josta sai selkeää tietoa suomeksi tai englanniksi, sillä tietoa oli paljon. Paikallisoppaalla oli hyvin vahva islantilaisaksentti, joten välillä mietin puhuuko hän edes englantia. Audioguiden avulla kuitenkin opin valtavasti islantilaisesta kulttuurista, maan historiasta ja nykypäivästä sekä maata kohdanneista luonnonilmiöistä.
Päivän aikana tehdyt pysäkit olivat:
- Skógafossin vesiputous
- Reynisfjaran musta hiekkaranta
- Vikin kylä
- Sólheimajökullin jäätikkö
- Seljalandsfossin vesiputous

Koko päivän satoi enemmän tai vähemmän, ja minulla ei valitettavasti ollut tarpeeksi vaatetta kylmässä, sateessa ja tuulessa seisoskeluun. Hengissä selvisin, mutta olin varma saavani keuhkokuumeen. Näistä reissun keleistä tämä oli kuitenkin lopulta paras. Kylmästä huolimatta päivän jokainen nähtävyys oli todellakin näkemisen arvoinen.

Skógafossin vesiputous oli ensimmäinen pysähdyksemme ja tämän valtavan vesiputouksen ylätasanteelle kulki kävelyreitti.

Reynisfjaran mustahiekkainen ranta oli hieno, mutta vähän pelottava. Merenkäynti oli todella kovaa ja aallot olivat valtavia. Täällä on sattunut myös paljon onnettomuuksia, kun turistit ovat kulkeneet liian lähellä merta ja tulleet yllättäen suuren aallon pyyhkäisemäksi.
Lounaan söimme Islannin eteläisimmässä kylässä Vikissä. Paikallinen, lämmin lihakeitto oli juuri se mitä tarvitsin tuona kylmänä päivänä.

Sólheimajökullin jäätikölle oli jonkin verran kävelymatkaa, mutta näky perillä oli vaikuttava. Emme kuitenkaan saaneet kävellä ihan jäätikölle asti.

Viimeinen pysähdys oli Seljalandsfossin 60-metrinen vesiputous. Tuon upean, valtavan vesiputouksen takaa kulki polku, jota pitkin pääsi näkemään myös vesiputouksen taakse.

Jokaiselta pysähdyspaikalta löytyi maksulliset vessat, hinnat vaihteluvat 1-4 euron väliltä. Neljän euron hintakaan ei taannut siistiä vessaa, vaan nämä olivat kyllä välillä aika järkyttävässä kunnossa. Joitakin epäsiisti vessa ei ilmeisesti liiemmin haittaa, kun vessoissa oli kyltit, jotka kielsivät ruuanlaiton ja pyykkäämisen 🤣

Tämmöinen ryhmämatka oli varmasti minulle parempi vaihtoehto kuin autonvuokraus ja sain huomattavasti enemmän tietoa kohteista ja Islannista ylipäätään. Yksin matkustaessa on tottunut siihen, että aikatauluja noudatetaan, mutta ryhmässä matkustaessa saatiin joka kerta odotella joitain bussille, ja päivän pituus vain venyi. Paras oli, kun viimeisen pysäkin jälkeen eräs amerikkalaisnainen huomasi hukanneensa kännykkänsä ja sitä sitten etsittiin vesiputouksen alueelta 45 minuuttia. Kun vihdoin illalla pääsi hostellille, oli ihanaa päästä vaihtamaan kuivat vaatteet päälle. En voi tarpeeksi painottaa, kuinka Islantiin ei ole asiaa ilman vedenpitäviä vaatteita. Kesäkuukausina tämäkin retki olisi varmasti ollut hieman erilainen kokemus.
Kaikkiaan tämä oli erinomainen retki, jota voin ehdottomasti suositella. Tai jos kulkee alueella omin päin, niin nämä ovat ehdottomasti vierailun arvoisia paikkoja.
-Annuliina
Lue myös: