
Hei vain ja kiva, että eksyit lukemaan blogiani. Sivuiltani löytyy tällä hetkellä kaksi osiota:
Minä-osuudessa luonnollisesti kerron itsestäni, kuka olen, mitä teen, miksi matkustan ja miksi pidän blogia. Täällä on myös kaksi alakategoriaa Matkailuala ja Matkustaminen. Olen tehnyt viimeiset seitsemän vuotta matkailualan töitä ja myös opiskellut matkailualan korkeakoulututkinnon, joten Matkailuala-osioon kasaan tietoa, vinkkejä ja vastauksia liittyen alaan, työkokemuksiini ja matkailualan koulutukseen. Matkustaminen-osiossa on vähän irrallisempia, yleisesti matkustamiseen, esimerkiksi yksin matkustamiseen, liittyviä kirjoituksia.
Matkakohteet-sivulla kerron matkustustottumuksistani, ja sieltä löytyy myös listat vierailemistani maista ja tulevista reissuista. Matkakohteet-osuudessa on enemmän matkakertomustyylisesti kerrottu matkakohteista, joissa olen vieraillut. Tämä on se osuus, josta löydät reissukuumeen nostatusta ja rehellisiä mielipiteitä vierailemistani paikoista. Pyrin näissäkin teksteissä pitämään punaisena lankana tiedon jakamisen, vinkit ja neuvot.
Olen yliajattelija ja kun lähden reissuun, teen monesti hyvinkin pikkutarkkoja suunnitelmia, miettien kaikki käytännön asiat valmiiksi. Siksi osa teksteistä on informatiivisempia kuin muut ja sisältävät pikkutarkempia vastauksia matkailuun ja matkustamiseen liittyviin kysymyksiin. Välillä sellaisiinkin kysymyksiin, joiden kysyminen ei olisi käynyt sinulla mielessäkään. Nämä aiheet ovat saaneet inspiraationsa minun omista kysymyksistä, sellaisista, joihin en ole onnistunut löytämään täydellisiä vastauksia kuin vasta oman kokemuksen kautta. Näillä teksteillä on lisäkategoriana ja avainsanana Yliajattelijan matkassa.
En ole aiemmin pitänyt blogia ja totta puhuen en ole koskaan seurannut mitään blogia. Tämä on minulle siis täysin uusi kokemus. Alkuperäinen ajatus blogin perustamiseen lähti lisätienestien hankkimisesta, mutta ummikkona tietysti valitsin sen blogialustan, jolla en pystykään tienaamaan rahaa, ainakaan mainoksilla. Päätin silti jatkaa blogin kirjoittamista harrastusmielessä ja ylläpitääkseni kirjoitustaitoa. Ja ehkä joku vielä löytää täältä vastauksen johonkin matkustamiseen liittyvään kysymykseen.
Voit lukea lisää minusta täältä.
Tervetuloa mukaan seuraamaan seikkailujani!
–Annuliina