Ikimuistoisia kesäpäiviä Helsingissä

Viimeinen lomaviikko sai minut muistelemaan kuinka ihana kesä tämä on ollut, vaikkei ulkomaille ole päässytkään. Kesään on mahtunut lukemattomia ikimuistoisia päiviä, aurinkoisesta säästä nauttimista terasseilla ja puistoissa, grillailua, urheilua ja vihdoin kuukausien tauon jälkeen myös kavereiden kanssa ajanviettoa. Suurimman osan kesästä olin kotona Helsingissä, mutta muutaman pienemmän reissun tein muualle Suomeen. Niistä reissuista voit lukea aiemmista postauksista Suomi-kategoriassa. Tässä tekstissä kerron muutamat suosikkini tältä kesältä Helsingissä.

Kuten jo Porvoo-aiheisessa tekstissä kerroin, olen asunut Helsingissä kolme ja puoli vuotta, mutten ole aiemmin ehtinyt tutustua kunnolla Helsinkiin kesällä. Aiemmat kolme kesää olen ollut sellaisissa työtehtävissä, ettei vapaata ole juurikaan ollut ja kaiken pienenkin vapaa-ajan olen käyttänyt reissaamiseen. Tämän kesän olen kuitenkin ollut kokonaan vapaalla, joten olen ottanut kaiken ilon irti tästä kesälomasta, vaikka reissuun ei ole päässytkään. Kesäkuun alussa kyselin Instagramissa vinkkejä, mitä Helsingin kesässä on pakko kokea ja niiden perusteella tein vähän bucketlistaa. Listalla oli esimerkiksi Espoon saaristo, Pihlajasaari, Seurasaari, Suomenlinna ja Linnanmäki sekä muutamia ravintoloita ja terasseja. Suurimman osan näistä sainkin koettua ja pakko sanoa tämän olleen koronasta huolimatta paras kesä ikinä! 🤩

Seurasaari

Pihlajasaaren silta, Helsinki

Ihan hävettää, etten ollut ennen tätä kesää koskaan käynyt Seurasaaressa, vaikka asun tässä aivan lähellä. Lenkkireittinikin kulkee Seurasaaren vierellä. En vain ollut aiemmin tajunnut, mikä se Seurasaari oikein edes on, vaikka kyltit olin nähnytkin. 😅 Siis, mikä ihana paikka! Seurasaareen ei tarvitse kulkea laivalla, vaan sinne pääsee keskustasta bussilla 24, Alepa-pyörillä tai omalla pyörällä, ja nyt oppineena Munkkiniemestä ihan vaan kävellen. 🙄😄 Seurasaari on sopiva paikka ulkoiluun, auringonottoon, uimiseen tai vaikka piknikille.

Pihlajasaari

Pihlajasaaren värikkäät pukukopit

Pihlajasaari (tai Pihlajasaaret) oli myös uusi tuttavuus. Pihlajasaareen kulkee laiva Eiranrannan Merisatamasta (ja aiemmin kesällä olisi päässyt myös Ruoholahdesta) ja 7,50€ maksavan menopaluulipun pystyi ostamaan etukäteen JT Linen verkkokaupasta tai paikan päältä laivasta. Laivamatka ei tainnut kestää kuin kymmenen minuuttia. Perillä odotti kaunis saari, jossa oli täydelliset puitteet kesäpäivästä nauttimiseen. Auringosta pystyi nauttimaan niin kauniilla hiekkarannoilla, rauhallisilla rantakallioilla tai vaikka ravintolan terassilla. Pihlajasaari on huippu valinta, jos haluaa viettää rentoa rantapäivää.

Pihlajasaaren rantakalliot

Suomenlinna

Suomenlinnan lautta, Helsinki

Olin käynyt Suomenlinnassa kerran aiemmin, mutta olin silloin lapsi ja muistikuvat Suomenlinnasta olivat sinilevä ja ”tylsää”. Sen jälkeen ei ole tullut käytyä, koska jotenkin olen kuvitellut sinne menemisen olevan niin vaivanloista. Ja olisinko voinut olla enempää väärässä! 😅 Kuten kaikki muut varmasti jo tiesivätkin, niin Suomenlinnan lauttaanhan kävi ihan HSL:n AB-lippu. Ja matkakin kesti vain 15 minuuttia. Mikään upein elämys Suomenlinna-reissuni ei ollut tälläkään kertaa, sillä heti, kun pääsimme perille, alkoi satamaan kaatamalla. Sen verran kuitenkin ehdimme kierrellä, että todellakin haluan käydä tuolla myös toisen kerran, mutta hieman paremmalla säällä.

Suomenlinna, Helsinki

Pentala (Espoo)

Pentalanjärvi, Espoon saaristo

Itä-Helsingin kanavaristeilyllä olen käynyt joka kesä, joten tänä vuonna ajatuksena oli käydä tutustumassa Espoon saaristoon. Lopulta kohteeksi valikoitui Pentalan saari, jossa on myös järvi (ja järvessä saari). Tämäkin oli unohtumaton päivä ja se ansaitsikin ihan oman postauksensa, jonka pääset lukemaan täältä.

Linnanmäki

Linnanmäki 2020

Lintsi nyt tietenkin oli tuttu paikka ennestään, mutta viime kerrastakin oli vierähtänyt jo viisi vuotta. Alkuperäinen suunnitelma oli ostaa vain yhdet liput ja käydä vuoristoradassa, mutta lopulta päädyimmekin ostamaan rannekkeet. Erinomainen päätös! Tämä oli ehkä kesän paras päivä. 😊 Rannekkeen hinta 42 euroa tuntui todella kalliilta, mutta käytiin niin monissa laitteissa ja pidettiin niin hauskaa, että se maksoi itsensä kyllä takaisin.

Linnanmäki, Raketti-laite

Kävin Linnanmäellä pikkusiskoni ja isoveljeni kanssa, ja erityisesti reikäpää-veljeni halusi kaikkiin hulluimpiin laitteisiin. Minut hän sai houkuteltua mukaansa Rakettiin ja Taigaan. Raketti nyt oli vain hauska ja ellen jopa sanoisi terapeuttinen, kun sai kiljua koko sielunsa edestä. Taiga taas oli minulle vähän liian hurja. 😂 En tainnut koko matkan aikana edes hengittää, kun vaan keskityin puristamaan silmiä kiinni, suuta kiinni ja itseäni kiinni penkissä. 🤣 Kyseessä oli siis yli 100 km/h viilettävä, liian monta kertaa pää alaspäin kulkeva ”vuoristorata”. Ehdottomat Lintsi-suosikkini ovat vanha vuoristorata ja Hypytin, pyöriviä laitteita en kestä yhtään. Edellisen kerran kävin pyörivässä laitteessa Suomen Tivolissa 15 vuotta sitten ja tämä kuva kertookin miksen mene niihin enää ikinä. 😂🤢

Minä 13-vuotiaana testaamassa Suomen Tivolin uutta laitetta 🤭😂 ps apua miten matala vyötärö farkuissa!

Päädyimme Linnanmäellä myös pelaamaan niitä pelejä, joista ei ikinä voita mitään, mutta tällä kertaapa voitettiin! 👏🏼 Vieläpä kahdesti. Kuvissa siskoni onnellisena voittajana.

Heti Linnanmäeltä lähdettyä luinkin uutisen Linnanmäen joukkualtistumisesta, joka oli siis tapahtunut viikkoa aiemmin. Lehtiin oli haastateltu ihmisiä, jotka kritisoivat Linnanmäen olemattomia turvatoimia koronan varalta, ja itse en olisi voinut olla enempää eri mieltä. Joka puolella oli muistutuksia turvaväleistä ja niistä myös kuulutettiin, käsienpesu- ja käsidesipaikkoja oli kaikkialla ja alueella oli niin väljää, että helposti pystyi pitämään turvavälit muihin huvittelijoihin. Lisäksi laitteisiin pääsi istumaan vain saman seurueen jäsenten viereen. Loppupeleissähän vastuu on kuluttajilla, ja mielestäni Linnanmäki oli tehnyt suositusten noudattamisen niin helpoksi kuin pystyy. Ja me ainakin pesimme tai desinfioimme kätemme jokaisen laitteen jälkeen. 🤷🏼‍♀️

Shelter

Ravintola Shelter, Helsinki

Shelter on ravintola Helsingin Katajanokalla ja ihan harmittaa, että kävin täällä vasta nyt ensimmäistä kertaa. En ole näin kauttaaltaan erinomaista ravintolakokemusta saanut aiemmin Suomessa. Ruoka oli taivaallista! Ja me syötiin paljon, sillä kokeiltua tuli melkeenpä koko ruokalista. 😂 Ruoka oli kaunista ja maukasta, palvelu ammattimaista ja ystävällistä ja ravintola itsessään viihtyisä. Kaikki oli täydellistä! En ole ikinä syönyt mitään niin hyvää kuin Shelterin Suklaa-jälkiruoka. Tai se aluksi tarjoiltu focaccia.. Kaikki alkuruoat.. 😍 Ymmärsitte pointin: menkää Shelteriin! 😄

Löyly

Auringonlasku Löylyssä

Löylyssä olen kyllä käynyt ennenkin, mutta en sielläkään enää useampaan vuoteen. Tai aiemmin olen käynyt Löylyssä vain ilta-aikaan keikoilla ja mieltäny sen minun makuuni liian hienoksi paikaksi. Siis sellaiseksi, johon ei kehtaa mennä, ellei ole ihan ykköset päällä ja korkokengät jalassa. Nytkin ilta-aikaan tilanne oli vähän samanlainen, mutta päivällä tämä oli niin ihanan rento paikka! Maisemahan on Löylystä ihan mieletön ja siihen vielä päälle herkullista lounasta, kylmää kuohuvaa ja aurinkoinen lämmin sää.

Vaikka matkakuume alkaakin käydä aivan sietämättömäksi, ja koen, että minun kaikki aistit tarvitsee upeita paikkoja ja maisemia, joissa yhdistyvät turkoosi meri, valkoinen hiekka ja palmupuut, niin silti erinomaisen kesän pystyy kyllä viettämään ihan täällä Suomessakin. ☀️ Minulla alkoi nyt työttömyyden viimeinen viikko, joten vielä ehtii hetken nauttia lomasta ja valmistautua viikonlopun muuttoon.

-Annuliina

2 kommenttia artikkeliin ”Ikimuistoisia kesäpäiviä Helsingissä

  1. Mekin olemme viettäneet ihania kesäpäiviä Helsingissä, siis kotonamme. Otimme ihan projektiksi tutustua erityisesti Vantaaseen ja Espooseen ja molempiin lähinnä pyöräillen. Matkakuume on näin tyydytetty mitä parhaiten ja samalla olemme liikkuneet tosi paljon. Ravintoloiden sijasta olemme syöneet kotona ja retkieväitä, emmekä ole edes käyneet sellaisissa paikoissa, joissa olisi kovin lähietäisyydellä muitakaan, mutta silti olemme nähneet vaikka mitä sellaista, mistä emme edes tienneet. Kyllä Helsingin seudulla löytyy ja ulkomaille ehtii vielä, kun ei tarvitse miettiä kaikkia riskejä kuten nyt.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista 😊 juuri näin, että ulkomaille kyllä ehtii myöhemminkin! On ollut virkistävää vaihtelua olla Suomessa koko kesä, varsinkin, kun ilmat ovat suosineet ☀️ Itsekin olen tänä kesänä ulkoillut ja liikkunut luonnossa enemmän kuin koskaan ennen. Hienoa, että olette saaneet matkakuumeen tyydytettyä ja uusia hienoja paikkoja on löytynyt aivan lähiseuduiltakin. 🙂

      Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.