6:45 näkyy mikron kellossa, kun avaan silmäni.

”Ihanaa, mullahan on vapaapäivä ja voin nukkua vaikka kolme tuntia vielä.”

Oliko tuo ovikello? Koputtiko joku? Vilkaisen puhelintani ja huomaan useita vastaamattomia puheluita. Puoliunessa kipitän ovelle. Oven takana on itkuinen pikkusiskoni, ja välittömästi tajuan, mitä on tapahtunut. Purskahdan itsekin itkuun.

”Annu. Iskä on kuollut”.

Näin taas yllättäen koko maailma kääntyi ylösalaisin. Rakkaan mummini kuolemasta oli juuri tullut kuluneeksi yhdeksän kuukautta, kun isäni nukkui pois pääsiäismaanantaina. Kaksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä on yhtäkkiä poissa ja se on tuntunut todella epäreilulta. Vaikka isäni sairasti viimeiset 1,5 vuotta, tuli kuolema täytenä yllätyksenä. Suru on ollut hyvin raskas kantaa.

Kuukautta aiemmin aloitin uudessa työssä, josta täälläkin onnellisena iloitsin. Työssä oli toki myös hyviä puolia, mutta aika pian koin, ettei paikka ollut minua varten. Tuntui, että työ imi kaiken energian ja elämänilon, ja elämäntilanteessa, jossa näitä ei ollut muutenkaan, kyseinen työ oli vain liikaa. Minua ärsytti ja ahdisti lähteä töihin, ärsytti ja ahdisti olla töissä ja ärsytti ja ahdisti työvuoron päätteeksi. En edes jaksa mainita kuinka rasittavaa vuorotyö on, tai kuinka majoitus- ja ravintola-alan työehtosopimuksen mukainen palkkataso ei vastaa lähimainkaan työn vaativuutta.

Erään iltavuoron päätteeksi avasin LinkedInin, ja siinä se oli. Työpaikka, johon oikeasti halusin. Olin hakenut samojen matkailualan yrittäjien muihin yrityksiin ennenkin, ja tämän paikan aioin saada. Näpyttelin työnhakemuksen jo keskellä yötä. 😂 Kun muutamaa päivää myöhemmin sain tuon työpaikan, itkin helpotuksesta ja lähetin lentosuukkoja taivaalle kiittäen isiä ja mummia. 😄 Irtisanouduin työpaikastani heti, kun nimet oli papereissa, vaikka uusi työ alkoi vasta pari viikkoa myöhemmin. Nyt, jos koskaan olin loman tarpeessa. Työpaikallani oltiin onneksi ihanan ymmärtäväisiä, ja hotellinjohto ymmärsi irtisanoutumisen olevan minulle paras ratkaisu.

Elämä on aivan liian lyhyt onnettomana olemiseen. Moneen asiaan en pysty vaikuttamaan, mutta moneen pystyn. Töistä irtisanoutuminen oli ensimmäinen teko, jolla pystyin itse vaikuttamaan omaan onnellisuuteeni. Seuraavaksi ostin lomamatkan, josta olen aina haaveillut. Miksi odottaisin, että ehkä joskus pääsen häämatkalla unelmalomakohteeseen, kun voin lähteä sinne heti? Jos jotain tämä vuosi on opettanut, niin sen, miten arvaamatonta elämä voi olla, eikä ikinä tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Yolo. Niinpä ostin matkan Malediiveille.

Uusi työ on osoittautunut ihanaksi. Olen ollut paikassa lähes kaksi kuukautta ja viihdyn erinomaisesti. Teen asiakaspalvelu- ja myyntityötä matkailualan yrityksessä, joka välittää tasokkaita vuokrahuviloita Etelä-Euroopan lomakohteissa. Niin minun juttu! 😍 Työkaverit on ihania, työ itsessään on mielenkiintoista ja tällä hetkellä juuri sopivan rentoa. Yhtäkkiä olenkin tilanteessa, jossa herään aamulla hyväntuulisena, töihin on kiva mennä, töissä on kivaa ja työpäivän jälkeenkin hymyilyttää. Ja mikä parasta, työt jää työpaikalle eikä iltaisin tarvitse miettiä työasioita.

Kun työ ei ole vienyt kaikkea aikaa ja voimia, olen vihdoin ehtinyt suremaan. Isäni kuolemaa on ollut todella vaikea ymmärtää. Vaikka siitä on jo neljä kuukautta, silti sitä ei ole vielä kunnolla sisäistänyt. Pikkuhiljaa surun ja ikävän kanssa on kuitenkin oppinut elämään. Olen yrittänyt ajatella, että menetyksistä huolimatta olen ollut valtavan onnekas, että kuitenkin 30 vuoden ajan minulla oli maailman parhaat isä ja mummi. Isäni oli positiivisin, hauskin ja ahkerin ihminen, jonka olen tuntenut. Hän joutui lähtemään aivan liian aikaisin.

Nyt, kun jaksamista on taas enemmän, pyrin olemaan aktiivisempi myös täällä blogin puolella. Onpahan ainakin uutta kerrottavaa Matkailuala-osioon ja täydellisestä lomasta Malediiveilla riittää myös kerrottavaa. 😊

-Annuliina