No niin, aika herätellä tämä matkablogi taas henkiin. Ei ollut tarkoitus pitää kymmenen kuukauden taukoa kirjoittamisesta, mutta ei vaan ole ollut mitään kirjoitettavaa. Tai ehkä onkin ollut, mutta olen arkaillut julkaisemisen kanssa. Viimein, 1,5 vuoden tauon jälkeen pääsin ulkomaanmatkalle ja seuraavaksi teen muutaman postauksen tästä Madeiran matkasta. Ajattelin kirjoittaa Madeira-postauksen alkuun hieman kuulumisia, mutta asiaa olikin niin paljon, että kuulumiset saa nyt oman postauksensa. Tämä postaus ei siis koske reissaamista, vaan yleisesti elämääni ja kuulumisiani.

Tämä vuosi on ollut todella rankka, ja blogi on ollut prioriteettilistalla melko alhaalla. Perheenjäseneni sairastui alkuvuonna vakavasti ja oli koko kevään sairaalahoidossa, pitkään tehohoidossakin taistelemassa hengestään. Hän onneksi selvisi hengissä. ❤️ Hetken, kun sai huokaista helpotuksesta, niin lähes heti perään rakkaista rakkain mummini kuoli. 92-vuotiaan mummin kuolema ei ollut yllättävää, ja vaikka menetys oli suuri, niin aluksi suhtauduin siihen järkevästi ja ajatellen, että näin on mummille parempi, kun ei ole enää kipuja. Noin kuukautta myöhemmin iski kuitenkin suunnaton ikävä ja ymmärrys siitä, ettei mummi tule enää koskaan takaisin, enkä enää koskaan pääse juttelemaan hänen kanssaan. Mummi oli läheisin ystäväni, ja en edes tiennyt, että toista ihmistä voi ikävöidä näin paljon. Lamauttavimmat itkut on nyt itketty, mutta edelleen lähes päivittäin tulee pieniä mini-itkuja, kun mietin mummia. 🥺❤️

Vuoden aikana olen siis joutunut tuntemaan pelkoa, surua ja ikävää, mutta myös epäonnistumisia. En saanut yhtään hakemaani kokoaikatyötä, vaan useammassa rekryssä jäin toiseksi. Hopea ei ole häpeä, mutta työnhaussa siitä ei valitettavasti ole mitään hyötyä. On raskasta käyttää aikaa hakemusten hiomiseen, käydä läpi persoonallisuustestit, videohaastattelut, ryhmähaastattelut, puhelinhaastattelut, yksilöhaastattelut, odottaa ja jännittää päätöstä, jota ei koskaan ilmoiteta luvatun aikataulun puitteissa, ja lopulta saada tieto, että olit vahva kakkonen. 😅 En tästäkään vaivu epätoivoon, sillä uskon, että kaikella on tarkoitus, ja näitä hakemiani tehtäviä ei vain oltu tarkoitettu minulle. Teen tällä hetkellä töitä opiskeluaikaisessa työpaikassani kaupan alalla. Nautin työstäni, olen siinä hyvä, mutta silti aina on mahdollisuus kehittyä, viihdyn osana mukavaa työyhteisöä ja arvostan työnantajaani. Palkalla pärjää ja työ ei ole ollenkaan stressaavaa tai kuormittavaa, työt eivät koskaan seuraa kotiin. Huomaan kuitenkin jossain määrin häpeävän työtäni ja sitä, että olen edelleen ”pelkkä” myyjä. En tiedä miksi, mutta kai tämä on jotain ikäkriisiä. Ylipäätään se, ettei elämäni kolmekymppisenä ole yhtään sen näköistä, miltä sen kuvittelin näyttävän, aiheuttaa minulle pientä ikäkriisiä.

Hain keväällä myös opiskelemaan, mutta en saanut koulupaikkaakaan. 😅 Päätin tavoitella nuoruusvuosien unelmaa ja hain oikeustieteelliseen. Olen hakenut ennenkin, vuosina 2011 ja 2012, Lapin yliopistoon, mutta ensimmäisellä kerralla paikka jäi muutamasta pisteestä ja toisella kerralla reilummin. Opiskelin tuolloin myös vuoden avoimessa yliopistossa oikeustieteen kursseja ja yliopistossa sosiaalityötä sosiaalioikeuden suuntautumisvaihtoehdolla. Sitten kuitenkin matkailuala vei mennessään.

Tällä kertaa hain Helsinkiin ja Turkuun ja panostin pääsykoeurakkaan sataprosenttisesti. Pääsykoekirjat julkaistiin noin kuukautta ennen pääsykoetta ja tuon kuukauden aikana en tehnyt juuri muuta kuin luin. Töitä oli vähemmän ja päällä oli koronarajoitukset, joten oli helppoa keskittyä luku-urakkaan. Pidin terveellisen lukurytmin, johon kuului paljon venyttelytaukoja, pidin kiinni säännöllisestä ruokarytmistä ja urheilin säännöllisesti. Luin kirjat todella moneen kertaan, tein niistä itselleni kokeita, äänitin useita kappaleita, joita kuuntelin äänikirjoina. Seinät olin täyttänyt miellekartoilla. Osasin pääsykoekirjat ulkoa ja minulla oli melko itsevarma olo ennen koetta. Sellainen olo, etten olisi voinut tehdä mitään paremmin. Kunnes kokeessa eteeni lätkäistiin valtava nippu verolainpykäliä ja osa tehtävistä olikin aineistotehtäviä, joihin ei ollut kirjan opeista mitään hyötyä. 😂 En hallinnut ajankäyttöäni kokeessa ollenkaan, vaan aika loppui täysin kesken, ja kynäkin hajosi kesken kaiken. Tiesin heti, ettei opiskelupaikkaa irtoa tuolla tuloksella ja lopulta koulupaikka jäikin kuuden pisteen päähän. Suoritus ei ollut surkea ja oikeanlaisella ajankäytöllä olisin saattanut napata paikan, mutta nyt kävi näin.

Ilonaiheitakin on vuoteen mahtunut. Näitä on ollut pieniä ja suuria, mutta suurimpina muun muassa tuo perheenjäseneni selviäminen, koronarokotukset, onnistunut painonpudotusprojekti Training with Ilona -valmennuksien avulla, useiden ystävieni tänä vuonna saamat suloiset vauvat, 30-vuotissyntymäpäiväjuhlani, jotka järjestin Havaiji-teemalla sekä seuraavan blogipostauksen aihe eli Madeiran matka.

Korona-ajan alkaessa keväällä 2020 lihoin, muun muassa koska olin kuukauden karanteenissa mummin luona Rovaniemellä, missä tuli lähes joka ilta maisteltua viiniä ja syötyä mummin pakastin tyhjäksi pullista ja leivonnaisista. Kun kotona tajusin, etten nauti tuosta turvonneesta olosta ja siitä, ettei mitkään vaatteet mahdu päälle, päätin alkaa pudottamaan painoa. Sitä oli alkuvuoden aikana kertynyt noin kymmenen kiloa normaaliin painooni verrattuna. Ajattelin painon putoavan heti, kun alan urheilemaan aktiivisemmin ja syömään terveellisemmin, mutta ensimmäisen parin kuukauden aikana paino ei pudonnut yhtään. Viikoittain lisäsin liikunnan määrää ja vähensin ruokaa, lopulta söin aivan liian vähän liikuntamäärään verrattuna. Tämä ei ollut terveellistä ja stressasin siitä, ettei paino pudonnut. Onneksi kaverini suositteli minulle Training with Ilona -valmennusta. Sen myötä aloin syömään huomattavasti enemmän ruokaa ja liikkumaan vähemmän, mutta tehokkaammin; vähemmän aerobista liikuntaa ja lisää lihaskuntotreenejä. Valmennuksen ruokavalio sopi minulle täydellisesti ja nautin tehokkaista kotitreeneistä.

Kaikkiaan olen tässä puolentoista vuoden aikana tehnyt Ilona Siekkisen treenivalmennuksista Fatburn home, 30 days challenge, Fatburn gym, Bikini Muscles, Muscle Madness, Bikini Body, Home workouts, Strong Booty gym ja nyt on menossa Fatfighter. Kaikki on olleet hyviä, mutta 30 Days Challenge aivan ylivoimaisesti paras. Painoa on pudonnut noin 13 kiloa ja enää kesän jälkeen en ole yrittänyt tiputtaa painoa, vaan ylläpitänyt tuloksia. Kuten huomaa, olen hurahtanut näihin valmennuksiin täysin. 😄 Näiden myötä taas peilikuva miellyttää ja olo on koko ajan hyvä ja energinen. Toivon, ettei kukaan loukkaannu tästä ja koe minun kannattavan epäterveellistä laihdutuskulttuuria, ihannoivani laihuutta tai kannustavan kaikkia laihdutustalkoisiin tms. Minulle valmennukset ovat olleet apuna terveellisten ja tasapainoisten elämäntapojen omaksumisessa ja niiden avulla saan pidettyä kiinni säännöllisestä ruokarytmistä, jotta saan syötyä tarpeeksi.

Vielä viimeisenä mainitsen nuo 30-vuotissyntymäpäiväjuhlani, joita vietin lokakuussa. Alunperin olin suunnitellut lähteväni taas reissuun synttäreinäni, mieluiten uudestaan Havaijille. Koronatilanne ja Havaijin testi- ja karanteenisäännöt eivät mahdollistaneet matkaa, joten toin Havaijin tänne. 🌴 Kutsuin juhliin parikymmentä kaveriani ja oli ihan mahtavat juhlat. Upean kaksikerroksisen Havaiji-täytekakun tilasin Bakery Mantelista, lisäksi tarjolla oli mm. havaijipitsoja. (Tähänkin varmaan täytyy mainita, että yksikään koriste ei jäänyt kertakäyttöiseksi, vaan myin ne eräälle opiskelijakunnalle. 🙂♻️)

Että tämmöistä tällä kertaa. 😄 Ehkä tämmöinen kuulumisten jaarittelu ei ole sitä, mitä mieluiten luette matkablogista, mutta nyt vain halusin tälläisen kirjoittaa, kun on ollut niin paljon kaikkea meneillään. Seuraavaksi siis matkustusaiheisiin. 😊

-Annuliina