Kesäsuunnitelmia ja aktiivista korona-arkea

Lähes kuukausi on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Nyt ei vaan ole ollut mitään kirjoitettavaa. Aloitin tämän blogin harrastusmielessä kolme kuukautta sitten, joten en ole ottanut paineita, että pitäisi väkisin keksiä kirjoitettavaa. Vanhoista reissuista ja kohteista toki olisi yhtä sun toista kerrottavaa, mutta sekään ei ole nyt tuntunut luontevalta. Voisin nyt kuitenkin vähän kertoa omasta korona-arjestani ja kesäsuunnitelmistani.

Olen huomannut, että korona-arkea pidetään yleisesti hyvin epämiellyttävänä asiana, ja varsin sosiaalisena ja paljon matkustavana ihmisenä olen ollut melko yllättynyt siitä, miten paljon olen tästä uudesta arjestani nauttinut. En tietenkään nauti pandemiasta enkä suurimmasta osasta sen ja varotoimenpiteiden aiheuttamista seurauksista, mutta kun tilanne nyt on ollut mitä on, niin olen kuitenkin pystynyt elämään aivan hyvää elämää turvavälit ja sosiaalisen eristäytymisen huomioiden.

Saan aikani kulumaan erittäin hyvin ja mielestäni on ollut ihanaa, kun ei ole kiire minnekään. Toki ikävöin perhettäni ja kavereitani, mutta heihin yhteydenpito puhelimitse on välimatkan vuoksi ollut minulle tuttua jo ennen tätä. Olen myös ollut aiemminkin työttömänä, joten tämäkään ei ole uutta. Uutta on ollut se, etten joudu häpeämään työttömyyttäni, kun suurin osa tuttavistani on samassa tilanteessa. Olen käyttänyt vapaa-ajan hyödyksi ja panostanut hyvinvointiini. Olen innostunut urheilusta aivan uudella tavalla ja hankin myös urheilukellon auttamaan aktiivisena pysymisessä. Jokainen päiväni alkaa rauhallisen aamiaisen jälkeen joko kävely-, juoksu- tai pyörälenkillä ja kotona saan tehtyä hyvinkin tehokkaita kotitreenejä kehonpainoa ja kahvakuulia hyödyntäen. Unohtunutta espanjan kieltä olen alkanut opiskelemaan uudestaan ja kehittääkseni ammattitaitoani olen aloittanut digitaalisen myynnin ja markkinoinnin kurssin avoimessa ammattikorkeakoulussa. Nukun paremmin kuin vuosiin, olen energisempi ja stressistä ei ole tietoakaan.

Siitä lähtien, kun muutin pohjoisesta etelään, olen käyttänyt kaikki pakollisten menojen jälkeen jäädyt rahat matkusteluun. Nyt jo varattujen matkojen rahat ovat palautuneet tilille enkä ole tehnyt uusia matkavarauksia, joihin tarvitsisi säästää rahaa, joten on rahaakin jäänyt enemmän arkipäiväisempiin asioihin. En käytä päiviäni tulevista matkoista haaveiluun, vaan nautin todella paljon tästä hetkestä. Totta kai haen töitä aktiivisesti ja toivon löytäväni töitä, mutta myös ajatus ensimmäisestä oikeasta kesälomasta kolmeentoista vuoteen tuntuu aivan kivalta.

Ainoa matkahaaveeni tälle kesälle olisi toteuttaa yksi pitkäaikainen reissu-unelma: haluaisin käydä kesämökillä. Hyvin monille suomalaisille mökillä käyminen on normaalia, mutta minun edellinen kesämökkireissu oli noin 20 vuotta sitten kaverin mökille Pelkosenniemelle. Pidän ajatuksesta, että tänä kesänä matkustan vain kotimaassa (siis sitten, kun vapaa-ajan matkailua taas suositellaan) ja voin lähteä pidemmälle kesälomareissulle suosikkikesäkaupunkiini, eli Rovaniemelle. Lapin kesä voi toki olla hyvin vaihteleva ja pitää sisällään itikoita, +13 astetta ja juhannuksena räntäsadetta, tai se voi olla Kemijoella veneilyä kauniista hellepäivistä nauttien. Unohtamatta upeita yöttömiä öitä. Lisäksi, jos vapaa-ajan matkailu saa hallitukselta vihreää valoa, aion tänäkin kesänä käydä moikkaamassa kavereita ainakin Turussa ja Porvoossa, ja tietysti nauttia Helsingin kesästä.

Nyt lähden hakemaan postista hulavanteen 😅 Olen lukenut hulavanteilusta niin paljon positiivisia juttuja, että päätin nyt itsekin kokeilla. Saa nähdä opinko pyörittämään sitä, opinko tykkäämään siitä vai onko se minustakin vain mustelmia aiheuttavaa kidutusta 😂

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

-Annuliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.